Takaisin ajankohtaisiin
9.2.2022 | Kulttuuri

Toiminta-avustukset
Toiminta-avustusta voi hakea Kauniaisissa kotipaikan omaava tai Kauniaisissa vakituisesti toimiva rekisteröity sivistyksellinen yhteisö sekä rekisteröimätön sivistyksellinen yhteisö, joka harjoittaa sivistys- tai kulttuuritoimintaa. Toiminta-avustusta voi hakea yhteisön toimintasuunnitelmassa mainitun kulttuuritoiminnan piiriin liittyvän toiminnan tukemiseen, kuten matkakuluihin, palkkioihin, yhteisön jäsenille myönnettäviin avustuksiin sekä vuokra- ja käyttökuluihin.

Kohdeavustukset
Kohdeavustusta voi hakea sivistyksellisessä mielessä toteutettavaan projektiin tai muuta hyvin perusteltua tarvetta varten. Kohdeavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kustannuserät.

Taiteilija-apuraha
Taiteilija-apurahaa voi hakea Kauniaisissa pysyvästi asuva tai jatkuvasti toimiva taiteilija taiteellisen tai kirjallisen toiminnan tukemiseksi tai oman alan jatko-opintomahdollisuuksien tarjoamiseksi. Apurahaa voidaan myöntää myös erityisen painavista syistä opintotukena lahjakkaalle taidealan opiskelijalle.

Tutustuthan avustusperusteisiin ennen hakemuksen tekemistä.
Avustusperusteet ovat nähtävissä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen sekä kaupungin www-sivuilla. Avustuksia myönnetään toimintaan, joka on Kauniaisten kaupungin arvojen mukaista, edistää strategisten tavoitteiden toteutumista sekä täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa.

Kulttuuri ja vapaa-aika-avustukset haetaan kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden yhteisellä hakulomakkeella. Lomakkeita saa kaupungintalon infosta (Kauniaistentie 10) tai sen voi tulostaa kaupungin kotisivulta.

Hakuaika alkaa 15.2.
Hakemukset liitteineen osoitetaan ao. toiminnalle ja toimitetaan os. Kauni­aisten kaupunki, kirjaamo, Kauniaistentie 10, 02700 Kauniai­nen tai kirjaamo@kauniainen.fi viimeistään 31.3.2022 kl. 15.

Lisätietoja antaa toimistosihteeri

Elina Pynnönen

Toimistosihteeri
Organisaatio
Nuorisopalvelut