Avoin perhetoiminta
Kauniaisten Nuorisotalo
Läntinen koulupolku 1 D, 02700 Kauniainen
Avoin perhetoiminta on lapsiperheiden kohtaamispaikka, jossa perheet voivat viettää aikaa muiden lapsiperheiden seurassa. Asiakkailla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti lapsen hoitoon, kehitykseen, kasvatukseen tai perhetilanteeseen liittyvistä asioista.
Lapset ja aikuiset voivat tavata toisiaan vapaan yhdessäolon tai ohjatun toiminnan merkeissä. Vanhemmat voivat vaikuttaa toiminnan sisältöön ja osallistua suunnitteluun ohjaajan kanssa. Lapset osallistuvat toimintaan vanhempansa, isovanhempansa, hoitajansa tai muun aikuisen seurassa.
Aukioloajat ja saapuminen
Aamupäivät
| Päivä | Aukioloajat | Avoin toiminta |
| Maanantai | klo 9.00-12.00 | 0-3-vuotiaat |
| Tiistai | klo 9.00-12.00 | 0-3-vuotiaat |
| Torstai | klo 9.00-13.00 | 0-3-vuotiaat |
Iltapäivät
| Päivä | Aukioloajat | Avoin toiminta |
| Maanantai | klo 12.30-14.30 | 0–11 kk |
| Tiistai | klo 12.30-14.30 | 0–11 kk |
Nuorisotalon pysäköintialueella on kaksi autopaikkaa Avoimen asiakkaille. Ne sijaitsevat parkkipaikalle tullessa heti vasemmalla, varattu-kylttien kohdalla. Lisäksi Läntisen koulupolun varrella on muutama kiekkopaikka.
Avoimen perhetoiminnan tavoitteet ja toiminta
Avoimen perhetoiminnan tavoitteet:
- Vanhemmuuden tukeminen
- Aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen vahvistaminen
- Perheiden voimavarojen tukeminen
- Yhteisöllisyyden vahvistaminen, ”me-henki”
- Vertaistuen luominen
Toiminta on asiakkaille ilmaista, eikä se vaikuta kotihoidontuen suuruuteen. Siihen voivat osallistua kaikki ilman ennakkoilmoittautumista. Lapset ovat vakuutettuja, mutta aina mukana tulleen aikuisen vastuulla.
Lasten kotihoidon tuki
Kotihoidon tukeen on oikeus, jos alle 3-vuotiasta lasta hoidetaan kotona. Hoitaja voi olla lapsen vanhempi, vanhemman tai huoltajan kanssa asuva avo- tai aviopuoliso, lapsesta huolehtiva muu henkilö tai palkattu hoitaja.
Alle 3-vuotiaan kotona hoidettavan lapsen muista alle kouluikäisistä sisaruksista voidaan myös maksaa kotihoidon tukea. Etuuden maksaminen päättyy viimeistään, kun perheen nuorin lapsi täyttää 3 vuotta. Kotihoidon tukea ei voi saada lapsesta, jolla on kunnallinen varhaiskasvatuspaikka, palvelusetelillä järjestetty varhaiskasvatus, tai yksityisen hoidon tuki.
Kotihoidon tukeen kuuluu
- hoitoraha, johon eivät vaikuta perheen tulot
- hoitolisä, johon vaikuttavat perheen yhteenlasketut tulot
- kuntalisä. Kuntalisän maksaminen päättyy vuoden 2026 alussa.
Lasten kotihoidon tuen hoitorahan määrään eivät vaikuta perheen tulot. Hoitorahaa maksetaan jokaisesta tukeen oikeutetusta lapsesta erikseen. Hoitorahan määrä on
- yhdestä alle 3-vuotiaasta 377,68 e/kk
- muista perheen alle 3-vuotiaista lapsista 113,07 e/kk/lapsi
- yli 3-vuotiaista, alle kouluikäisistä lapsista 72,66 e/kk/lapsi.
Lasten kotihoidon tuen hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 202,12 e/kk. Sitä maksetaan vain yhdestä lapsesta.
Lasten kotihoidon tuen kuntalisää maksetaan perheen nuorimmasta kotihoidon tuen piirissä olevasta, alle 1 v 6 kk ikäisestä lapsesta 1.4.2026 saakka 160 €/kk. Sen jälkeen kotihoidon tuen kuntalisää ei makseta Kauniaisissa asuvasta lapsesta. (Kaupunginvaltuusto 10.11.2025 § 60)
Lue lisää kotihoidon tuesta Kelan sivuilta.