Takaisin ajankohtaisiin
8.1.2024 | Liikunta
Anna mulle aikaa Ge mig tid

”Älkää ulkoistako lastenne ajanviettoa. Älkää olko sinisilmäisiä. Antakaa niille aikaa ja vetäkää ne mukaan. Lähtekää itse niiden mukaan ja katsokaa mistä ne tykkää. Laittakaa itsenne likoon, ne lapset arvostaa sitä. Teidän pitää olla houkuttelevampia kuin epäterveet ilmiöt. Virhe on se, että me luullaan, että huolehditaan lapsista, mutta me ei oikeesti kuunnella niitä ja huolehdita niistä. Antakaa lapsille aikaa.” – Komisario, Hannu Väänänen

Tiistaina 24.10.2023 Kauniaisten kouluyhdistys järjesti Kasavuoren koululla vanhemmille ja kaikille nuorten asioista kiinnostuneille tilaisuuden, jossa käsiteltiin nuorisorikollisuutta ja nuorten tilannetta Kauniaisissa poliisiviranomaisen näkökulmasta.

Puhujana oli nuorten asioiden parissa työskentelevä Komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tästä illasta sai alkunsa ANNA MULLE AIKAA- kampanja, jonka tarkoitus on saada vanhemmat viettämään aikaa lastensa kanssa sen sijaan, että Väänäsen sanoja lainaten ulkoistavat heidän vapaa-ajanviettoa.

Kampanjan aikana Kauniaisten kaupungin hyvinvointipalvelut järjestää maksutonta yhteistä tekemistä lapsille ja vanhemmille kuten vapaita liikuntasalivuoroja, lukuvinkkejä, biljardia, pingistä ja e-sporttia. Jaamme tämän lisäksi vinkkejä mitä sinä voit tehdä lapsesi kanssa.

Kauniaisten musiikkiopisto ja kuvataidekoulu nostavat aiheen esiin omassa viestinnässään ja järjestävät mahdollisuuksien mukaan yhteistä toimintaa lapsille ja vanhemmille.

Tapahtumat

Windows to the Soul 2.-27.1., Galleria

Tervetuloa taidenäyttelyyn Kauniaisten Galleriaan. Näyttely on ilmainen.

Silmät ovat sielun ikkunat, ja ikkunat ovat talon silmät. Ne päästävät valon elämäämme ja heijastavat meille sen, mitä ne näkevät. Nyata työskentelee villan parissa ja Ingrid maalaa silkille.

windows to the SOUL.2-27.1.2024 kauniaisten galleria grankulla galleri. ingrid biese - Nyata Shapovalova

Kauniaisten Taitoluisteluklubin luistelukouluryhmä Aikuinen + lapsi 10.1., jäähalli

10.1. pääset ilmaiseksi kokeilemaan KaTan luistelukoulua. Tunnissa pääset tutustumaan rauhassa tutun aikuisen kanssa, kuten esimerkiksi oman vanhemman kanssa jäähän ja luistelun alkeisiin. Ryhmässä harjoitellaan leikin ja tarinoiden avulla.

Kauniaisten Taitoluisteluklubin luistelukouluryhmä Aikuinen + lapsi

Lukukoira Bella 11.1., 25.1., kirjasto

Viisivuotias lagotto Bella on kaverikoira, joka harjoittelee lukukoiran tärkeintä työtehtävää: rauhassa kuuntelemista. Bella rakastaa ihmisiä ja rapsutuksia. Bellalle voi lukea kaikilla kielillä, erityisen hyvin hän ymmärtää suomea, ruotsia, ukrainaa ja venäjää. Bella on hypoallergeeninen koira, josta ei lähde karvaa. Tule lukemaan Bellalle tai vain rapsuttelemaan!

Lukukoira bella läshunden bella

GGF järjestää avoimet Open Gymit 12.1., 26.1., palloiluhalli

Open Gymissä lapsilla on mahdollisuus temppuilla ja voimistella omatoimisesti. Tapahtuma on tarkoitettu yli 5 -vuotiaille. Alle 10 vuotiailla tulee olla oma aikuinen mukana.

GGF järjestää avoimet Open minigym 13.1., 27.1., palloiluhalli

Toivotetaan Palloiluhallille tervetulleeksi alle kouluikäiset (eli alle 6 -vuotiaat) yhdessä vanhemman kanssa. Minigymissä lapsilla on mahdollisuus leikkiä, ryömi, kieriä, roikkua, riippua ja keinua vapaasti.

Perhe- ja minifutis GrIFK Areenalla 13.1., GrIFK Areena

Perhefutiksessa lapsi ja vanhempi pääsevät yhdessä kokemaan hauskoja hetkiä liikunnan ja jalkapallon parissa. Perhefutiksessa liikutaan ja tehdään kaikki yhdessä oman lapsen kanssa lapsen ehdoilla.

Iltasatu lukukoira Emilin kanssa 15.1., 22.1. ja 29.1., kirjasto

Tammikuussa lukukoira Emil ja hänen omistajansa Raisa käyvät lastenosastolla maanantai-iltaisin lukemassa iltasatuja. Tai no, Raisa lukee ja Emil kuuntelee. Kaikki lapset ja perheet ovat tervetulleita mukaan kuuntelemaan. Satuja luetaan kirjaston satuhuoneessa, suomeksi ja/tai ruotsiksi tarpeen mukaan.

Iltasatu lukukoira Emilin kanssa Kvällssaga med läshunden Emil

DigiLab – avoimet ovet 17.1., DigiLab, nuorisotalo

Suunnittele ja paina oma design vaikkapa paitaan tai kangaskassiin DigiLabin suurkuvatulostimella ja tekstiiliprässillä. Kuva (jpg/pdf) kannattaa lähettää jo etukäteen, koska tulostaminen on hidasta: susanna.paavonen@kauniainen.fi.

DigiLab Avoimet ovet Öppna dörrar Open Doors

Kirjavinkki-ilta kirjastossa 18.1., kirjasto

Tule kysymään suomenkielisiä kirjavinkkejä eri-ikäisille lapsille. Henkilökunta on kerännyt ison pinon lainattavia vinkkikirjoja valmiiksi. Ruotsinkielisiä vinkkejä saat seuraavalla viikolla, to 25.1.

Päivä nuorena 25.1., nuorisotalo Granin klubi

Tule viettämään nuorisotalolle iltaa nuoresi kanssa, voit pelata biljardia, E-sport pelejä tai vaikka pingistä. Nuoresi ja ohjaajat ovat apunasi tarvittaessa. Vanhemille tarjolla kahvia.

päivä nuorena en dag som ung

Lukukoira Emil 27.1., kirjasto

Lukukoira Emil ottaa pieniä lukijoita vastaan kirjaston lastenosastolla. Jos opettelet juuri lukemaan, voit tulla harjoittelemaan ääneen lukemista Emilin kanssa. Emil kuuntelee rauhassa, eikä koskaan korjaa virheitä. Jos haluat lukea Emilille, varaa 10 min lukuaika kirjaston asiakaspalvelusta (050 411 6504).

lukukoira Emil. läshunden Emil

Art House – Mean girls 30.1., Bio Grani

Moderni klassikko MEAN GIRLS saa uuden käsittelyn Tina Feyn komediallisissa käsissä. Uusi oppilas Cady Heron (Angourie Rice) toivotetaan tervetulleeksi sosiaalisen ravintoketjun huipulle lukion eliittiklikkiin, Feikkieihin, johon kuuluvat juonitteleva koulun kuningatar Regina George (Reneé Rapp) ja hänen kätyrinsä Gretchen (Bebe Wood) ja Karen (Avantika). Cady tekee kuitenkin elämänsä mokan ihastuessaan Reginan ex-poikaystävään Aaron Samuelsiin (Christopher Briney) ja löytää itsensä pian Reginan tulilinjalta. Cady päättää tuhota klikin kuningattaren hylkiöystäviensä Janisin (Auli’i Cravalho) ja Damianin (Jaquel Spivey) avulla. Cadyn on kuitenkin opittava pysymään aitona itselleen samalla kun hän yrittää selviytyä kaikkein säälimättömimmästä viidakosta: lukiosta.