Takaisin ajankohtaisiin
2.1.2024 | Yleinen kuulutus

Kauniaisissa kunnallista suomenkielistä varhaiskasvatusta tarjotaan päiväkodeissa ja ryhmäperhepäiväkodissa. Varhaiskasvatuspaikkoja voi hakea ympäri vuoden, mutta hakemus kunnalliseen varhaiskasvatukseen tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua varhaiskasvatuksen alkamispäivää. Mikäli varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa ja paikan tarve johtuu työllistymisestä, opiskelusta tai koulutuksen alkamisesta, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin tarve alkaa.

1.8.2024 alkavaa toimintakautta varten varhaiskasvatushakemus pyydetään täyttämään 31.1.2024 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kauniainen.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatusyksikot/kunnallinen-varhaiskasvatus/hakeminen. Hakija saa kirjallisen päätöksen varhaiskasvatuspaikasta.

Toimintavuonna 2024–2025 esiopetus on velvoittavaa kaikille vuonna 2018 syntyneille lapsille. Perusopetuslain mukaan lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.

Suomenkielistä esiopetusta tarjotaan toimintakaudella 2024–2025 päiväkoti Pikku Akatemiassa sekä Sansinpellon päiväkodissa. Ruotsinkielistä kielikylpyesiopetusta suomenkielisille lapsille tarjotaan Kielikylpy Grani Språkbad –päiväkodissa. Jos lapsi osallistuu yksityisen päiväkodin tarjoamaan esiopetukseen, päiväkodin sijaintikunta voi maksaa päiväkodille korvauksen esiopetuksen järjestämisestä, jos kunta on myöntänyt yksikölle oikeuden antaa maksutonta esiopetusta.  

Esiopetus alkaa 8.8.2024 ja se päättyy 30.5.2025. Maksutonta esiopetusta tarjotaan 4 tuntia päivässä. Syysloma on 14.–18.10.2024, joululoma on 21.12.2024–6.1.2025 ja hiihtoloma viikolla 8: 17.–21.2.2025. Esiopetushakemus pyydetään täyttämään 31.1.2024 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kauniainen.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatusyksikot/kunnallinen-varhaiskasvatus/hakeminen/. Hakija saa kirjallisen päätöksen esiopetuspaikasta.

Hakemus tulee täyttää myös niistä lapsista, jotka jo ovat varhaiskasvatuksessa. Mikäli lapselle on aiemmin myönnetty kunnallinen varhaiskasvatuspaikka, oikeus varhaiskasvatukseen sekä sijoitus päiväkotiin pysyy voimassa keskeytyksettä. Esiopetukseen liittyvä varhaiskasvatus tarjotaan samassa yksikössä, jossa lapsi osallistuu esiopetukseen. Jos lapsella on esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatuspaikka, esiopetuksen ulkopuoliselta päivittäiseltä varhaiskasvatusajalta sekä esiopetuksen loma-ajoilta (joululoma, hiihtoloma ja kesäloma ennen ja jälkeen esiopetusvuoden) peritään varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Jos lapsella ei ole varhaiskasvatuspaikkaa, tai jos hänen varhaiskasvatuspaikkansa irtisanotaan, varhaiskasvatusta voi hakea esim. esiopetuksen loma-ajoiksi.

Kunnalliset varhaiskasvatusyksiköt:

Kielikylpy Grani Språkbad, 1–6-vuotiaille, kielikylpyryhmä 5–6-vuotiaille, Stenbergintie 30, puh. 040 557 4286. Lapset valitaan kielikylpypäiväkotiin erillisen kielikylpyjonon mukaan.
Satuvuoren ryhmäperhepäiväkoti, 1–3-vuotiaille, Stenbergintie 28, puh. 040 557 4286
Pikku Akatemia, 1–6-vuotiaille, Akatemiantie 11-13, puh. 050 341 5313
Sansinpellon päiväkoti, 1–6-vuotiaille, Forsellesintie 14, puh. 050 341 5391
Tammikummun päiväkoti, 1–5-vuotiaille, myös vuorohoito. Lippajärventie 1, puh. 040 557 4286.

Meneillään on varhaiskasvatuksen palveluverkoston uudistaminen, joten yksiköihin saattaa tulla muutoksia.

Yksityiset varhaiskasvatusyksiköt: Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan suoraan yksiköstä.

Norlandia Graniitti, 1–5-vuotiaille, Ullanmäentie 10, puh. 010 411 4505. Päiväkoti on hyväksytty palvelusetelituottajaksi.
Ankkalampi Kauniainen, kaksikielinen (suomi–englanti) päiväkoti, 1–5-vuotiaille, Kauniaistentie 7, puh. 050 443 4344      
Pilke ICEC Kauniainen, englanninkielinen, 1–5-vuotiaille, Kasavuorentie 6, puh. 040 5161 796. Päiväkoti on hyväksytty palvelusetelituottajaksi.  

Lisätietoja varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta ja varhaiskasvatuksen tukimuodoista antaa varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, puh. 050 3636 343. Infotilaisuus varhaiskasvatuksesta järjestetään Avoimessa perhetoiminnassa, Thurmanin puistotie 1, keskiviikkona 17.1.2024 klo 10.

Kauniaisissa 2.1.2024
Sivistystoimi