Takaisin ajankohtaisiin
1.2.2022 | Korona

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että sisätilojen istumapaikalliset yleisötilaisuudet sallitaan 50 prosentin kapasiteetilla 8. helmikuuta alkaen. Enimmäisosallistujamäärä suositellaan kuitenkin rajattavaksi siten, että yleisöä voi ottaa enintään 500 henkilöä. Suuria yksityistilaisuuksia suositellaan vielä vältettäväksi. Tavoitteena on sallia sisätilojen yleisötilaisuudet ilman rajoituksia kokonaan 1. maaliskuuta alkaen, mikäli epidemiatilanne ja sairaalakuormitus sen mahdollistavat.

Koronapandemiatilanne ja sen kehitys pääkaupunkiseudulla on ottanut suunnan kohti parempaa. Epidemia-aallon tautihuipun on arvioitu pääkaupunkiseudulla olevan ohitettu ja tilanteen yleisesti tasaantuvan, vaikka tartuntamäärät ovat yhä pysyneet korkealla tasolla. Epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on edelleen maan vaikeimpia. Myös sairaalahoidon kuormitus on edelleen korkealla tasolla, vaikka sairaalahoidon tarve onkin kääntynyt vähitellen laskusuuntaiseksi. Pitkään jatkunut sosiaali- ja terveydenhuoltoa poikkeuksellisen paljon kuormittava tilanne on aiheuttanut huomattavaa taakkaa koko palveluketjuun. Edelleen esimerkiksi kiireetöntä hoitoa joudutaan pitämään supistettuna normaalitasosta.

Viime viikolla koordinaatioryhmä suositti, että yleisötilaisuudet sallitaan 1.–15. helmikuuta siten, että sisätiloissa järjestettävät istumapaikalliset tilaisuudet sallitaan enintään 50 henkilölle. Yleinen epidemiatilanne on kuitenkin pääkaupunkiseudulla kehittynyt edelleen suotuisasti ja rajoituksia on mahdollista keventää aiemmin ilmoitettua nopeammassa aikataulussa. Koronaryhmä painottaa, että rajoituksia on tärkeää keventää asteittain, jotta epidemian uudelleen leviämisen riskiä sekä sairaalahoidon kuormitusta voidaan hallita.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päättää yleisötilaisuuksia koskevista rajoituksista ja viestii päätöksestään myöhemmin.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi myös tällä hetkellä voimassa olevan laajan etätyösuosituksen jatkumisesta ainakin helmikuun loppuun asti. Nykyistä laajaa maskisuositusta jatketaan toistaiseksi.

Edelleen on tärkeää käydä hakemassa koronarokotus, käyttää kasvomaskia, huolehtia käsihygieniasta sekä välttää ylimääräisiä kohtaamisia.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Kauniaisten kaupungin valmiusjohtoryhmä käsittelee ehdotukset keskiviikkona 2.2.2022