Takaisin ajankohtaisiin
24.6.2021

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan torstaina 24.6.2021, että kaupunkien hallinnassa olevat aikuisten sisäliikuntatilat voidaan avata 1. heinäkuuta lukien rajoitetusti. Tämä koskee esimerkiksi kuntosalien ja liikuntahallien vapaata käyttöä sekä aikuisten sisäliikuntaharrastusten mahdollistamista. Liikuntatiloihin ja ryhmäliikuntaan voidaan ottaa enintään puolet normaalista asiakasmäärästä. Myös harrastuksiin liittyvä aikuisten kilpailutoiminta on 1. heinäkuuta alkaen sallittua sisätiloissa. 

Kaupungit tiedottavat tarkemmin avautuvista toimipisteistä juhannuksen jälkeisellä viikolla.  

Lisäksi koordinaatioryhmä suosittelee etätyön jatkamista alueella toistaiseksi. Työtehtäviä, joita on mahdollista tehdä etätyönä, suositellaan edelleen tehtäväksi pääsääntöisesti etänä. 

Viime päivinä Venäjältä palanneiden matkustajien joukossa on havaittu useita kymmeniä koronatartuntoja pelkästään pääkaupunkiseudun kunnissa. Koordinaatioryhmä on huolestunut tilanteesta ja muistuttaa, että jos on oleskellut viime aikoina Venäjällä ja etenkin, jos on palannut Suomeen ilman, että rajalla on tehty terveystarkastusta, on syytä hakeutua heti Suomeen saavuttua testiin. On jokaisen vastuulla huolehtia siitä, ettei aiheuta tartuntavaaraa muille. 

Tartunta ei välttämättä näy vielä maahan saapumisen yhteydessä otettavassa testissä. On erittäin tärkeää hakeutua toiseen testiin aikaisintaan 72 tuntia edellisestä testistä. Sosiaalisia kontakteja tulee välttää, kunnes toinenkin negatiivinen testitulos on saatu. Testiajan saa varattua helpoimmin osoitteessa finentry.fi. 

Pääkaupunkiseudulla epidemiatilanne ei ole enää muutamien viime päivien aikana parantunut ja onkin erityisen tärkeää pitää terveysturvallisista käytännöistä kiinni myös juhannuksen aikana. 

Koordinaatioryhmä perustaa linjauksensa epidemiologiseen arvioon ja kokonaisharkintaan koronatilanteen kehittymisestä ja linjauksia voidaan tarvittaessa muuttaa nopeastikin tilanteen niin vaatiessa.  

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa 
 Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia. 

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä. 
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.  Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.