Takaisin ajankohtaisiin
10.10.2022

Kauniaisten kaupungin HR-järjestelmän, Sarastia365, käyttöönottoprojekti aloitettiin huhtikuussa 2022. Pienessä organisaatiossa käyttöönottoprojekti on vaatinut monelta venymistä ja joustamista, mutta yhteistyöllä ollaan päästy hyvin ensimmäiseen maaliin. Suurimmalla osalla kaupungin henkilöstöä on palkkapäivä kuukauden 10. päivä ja tänään 10.10. on palkat maksettu onnistuneesti uudella järjestelmällä. 

Henkilöstöjohtaja Ulla Palmroos näkee onnistumisen taustalla kolme tekijää.

– Panostimme konversioaineistoihin, riittävän testaukseen sekä uuden järjestelmän koulutukseen, henkilöstöjohtaja toteaa.
– Lisäksi meidän yhteistyö HR:n, ICT:n ja taloustiimin välillä on sujunut saumattomasti ja tämä on osaltaan edesauttanut onnistuneeseen lopputulokseen pääsemisessä.

Työ HR-järjestelmän kehittämisen osalta jatkuu kuitenkin edelleen ja lisäosien käyttöönottoa valmistellaan.

– Ensimmäinen etappi on nyt kuitenkin saatu kunnialla maaliin, sanoo tyytyväinen Ulla Palmroos.