Takaisin ajankohtaisiin
8.10.2021

Tiedelukutaidon perusteet on verkossa suoritettava MOOC-kurssi, joka antaa opiskelijoille eväitä jatko-opintoihin ja niiden suunnitteluun sekä tutustuttaa heidät tieteen tekemiseen. Etupäässä lukiolaisille suunnatulla kurssilla tutustutaan muun muassa siihen, miten tiedettä eri aloilla tehdään, millainen on tutkijan työpäivä ja millaista yliopisto-opiskelu on. Kurssisisältöjä ovat kirjoittaneet eri alojen asiantuntijat astrofyysikosta havaintopsykologiin.

Kurssin ovat tuottaneet yhteistyössä Kehittämiskeskus Opinkirjo, Helsingin yliopisto ja Kauniaisten kaupunki.

Kuva: © Salla Vasenius

Kurssi on maksuton ja avoin kaikille. Opiskelija voi suorittaa sen joko täysin itsenäisesti tai oman opettajan johdolla. Helsingin yliopisto myöntää kurssista kaksi opintopistettä, jotka voi hyödyntää myöhemmissä opinnoissa.

Kurssisisällöt on kehitetty yhdessä nuorten kanssa heidän toiveitaan kuunnellen. Kurssilla tutustutaan eri tieteenaloihin esimerkiksi opiskelijoiden ja tutkijoiden tekemien videoiden avulla ja harjoitellaan korkeakouluopinnoissa ja valintakokeissa tarvittavia taitoja.