Takaisin ajankohtaisiin
10.12.2021

Ajan kolmanteen koronarokotukseen voivat varata kaikki 18 vuotta täyttäneet kauniaislaiset. Kolmas rokotus voidaan antaa, kun edellisestä rokotuksesta on kulunut 5-6 kuukautta. Ajanvaraus aukeaa ensi viikolla (v. 50) www.koronarokotusaika.fi ja puhelimessa.

Tarkempi ajankohta jolloin ajanvaraus avataan ilmoitetaan kaupungin kotisivuilla.

60 vuotta täyttäneet voivat varata ajan kolmanteen rokotukseen jo nyt. Suosittelemme tekemään varauksen heti, sillä ensi viikon jälkeen voi olla vaikeampi löytää vapaita aikoja ennen joulua.

THL suosittelee 5–11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokottamista. Rokotusten aloittaminen edellyttää lapsille tarkoitettujen rokotevalmisteiden saamista Suomeen. Lisätietoja saat kaupungin kotisivuilta.
THL ei vielä ehdota rokotuksia muille 5–11-vuotiaille. Kaikille 5–11-vuotiaille mahdollisuus koronarokotuksiin tarjottaisiin siinä vaiheessa, kun on saatu lisätietoja rokotusten turvallisuudesta ikäryhmässä ja erityisesti harvinaisten haittavaikutusten osalta.

Rokotusten ottaminen on erittäin tärkeätä vallitsevassa tilanteessa.
– Jo kaksi rokotetta suojaa hyvin koronan vaikealta tautimuodolta, mutta kolmas rokote estää tautiin sairastumisen ja sen levittämisen, Kauniaisten kaupungin johtava ylilääkäri Pia Höglund toteaa.
– Mahdollisimman korkea rokotekattavuus kaikilla kolmella rokotteella on paras tae sille, että vakavilta sairastumisilta vältytään ja epidemia saadaan päättymään. On oleellisen tärkeää, että jokainen meistä huolehtii omasta rokotussuojasta heti, kun se on mahdollista, Höglund painottaa.