Kauniaisten musiikkijuhlat: CHANGEnsemble

CHANGEnsemble: FOUR VOICES

Perttu Haapanen & Jutta Seppinen: Two Hands (kantaesitys)
Morton Feldman: Three Voices

Kapellimestari Jutta Seppinen
Sopraano Tuuli Lindeberg

“…movement is what makes the world “sensible” – that is, audible, tactile, even visible.” (Mariusz Kozak)

Taiteen raja-aitoja rikkova ja uusia taide -ja yhteistyömuotoja etsivä CHANGEnsemble on nuoresta iästään (2019-) huolimatta ehtinyt tehdä yhteistyötä monien kiinnostavien tahojen kanssa kuten Valtteri Raekallio corp., Tero Saarinen Company, Ooppera Skaala ja Tanssiteatteri MD. CHANGEnsemblen tilaama ja esittämä Minna Leinosen Alma!-liikeooppera oli ehdolla niin Teosto-palkinnon saajaksi (2022) kuin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon (2022) saajaksi.

Tällä kertaa ryhmä esiintyy perustajäsentensä sopraano Tuuli Lindebergin ja kapellimestari Jutta Seppisen voimin. Konsertin otsikko Four Voices viittaa esityksessä läsnä oleviin elementteihin: aikaan, kehoon, liikkeeseen ja tilaan, joista jokaisella on kuin oma ”äänensä”. Jutta Seppisen kapellimestarin ”ääni” sekä Tuuli Lindebergin sopraanon ”kolme ääntä” luovat yhdessä synteesin, jossa kuulijaa rohkaistaan kokemaan taidetta sisäisesti ja vaistonvaraisesti, avointa mieltä ja kehoa kuunnellen.

Kapellimestarin liikekieli on keskiössä Perttu Haapasen ja Jutta Seppisen uusimmassa yhteisteoksessa Two Hands. Rorschachin klassisessa havaintotestissä eri ihmiset näkevät eri asioita samoissa abstrakteissa musteläikissä. Two Hands -teoksessa kapellimestarin liikekieli muuttuu kuvantunnistuksen avulla kuviksi ja ääniksi. Nämä kuvat ja äänet luovat merkityksiä, jotka ovat samalla tavalla abstrakteja kuin monitulkintaiset musteläikät, mutta samalla luovat eräänlaisia mentaalisia varjoja konkreettisista merkityksistä. Two Hands -teoksessa yleisö pääsee kohtaamaan kapellimestarin kehollisuuden ja liikekielen suoraan ilman muusikoiden kautta kulkevaa perinteistä väylää.

Esityskestoltaan sinfonisiin mittoihin ulottuva amerikkalaisen Morton Feldmanin sooloteos Three Voices tuudittaa kuulijan olotilaan, missä käsitys ajasta ja kehosta hämärtyvät – jos kuulija sen itselleen sallii. Feldman itse kuvaili Three Voices -teosta eräänlaisena muistomerkkinä hänen edesmenneille ystävilleen, taidemaalari Philip Gustonille ja runoilija Frank O’Haralle (jonka runokatkelma esiintyy myös osana Three Voices -teosta). Three Voicesin esityksessä laulajan taustalla olevat kaiuttimet – mistä kaksi esiäänitettyä laulustemmaa kantautuvat yleisölle – olivat Feldmanin mielessä kuin hautakiviä, ja niistä kuuluvat äänet ”kuolleiden” ääniä, joiden kanssa elävä lauluosuus on vuorovaikutuksessa.