Tunnistamalla päihdemyrkytyksen oireet voimme estää yhä useamman kuoleman
Suomessa huumausaineisiin kuolleista poikkeuksellisen suuri osa on alle 25‑vuotiaita – suhteellisesti enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Huumausaineet aiheuttavat enemmän nuorten kuolemia kuin liikenneonnettomuudet. Kauniainen on mukana pääkaupunkiseudulla näkyvässä kampanjassa, joka lisää tietoisuutta päihdemyrkytyksen oireista ja niihin reagoimisen tärkeydestä.
Vaikka nuorten huumekuolemat ovat laskeneet vuoden 2023 huippulukemista, yhä lähes joka viides 15–24-vuotiaiden nuorten kuolemista johtuu huumausaineista. Tuoreimpien vuoden 2024 tilastojen mukaan huumausaineisiin kuolee erityisesti nuoria aikuisia sekä 40–44-vuotiaita. Lähes joka kolmas huumausaineisiin kuollut oli 25–34-vuotias.
Tapaturmaiset huumekuolemat ovat vähentyneet, mutta yhä selvästi yli puolet kaikista huumekuolemista on tapaturmaisia.
Myrkytyskuolemat voidaan estää, jos oireet tunnistetaan ajoissa
Suomessa huumekuolema johtuu yleensä myrkytystilasta, joka syntyy erilaisten huumaavien aineiden, kuten lääkkeiden ja alkoholin tai huumeiden samanaikaisesta käytöstä. Yleisimmin huumekuolemia aiheuttaa opiaattien ja bentsodiatsepiinien yhteiskäyttö.
Huumekuolemien estäminen vaatii, että päihdemyrkytyksen oireet tunnistetaan nykyistä paremmin. Silloin myös apua on mahdollista hälyttää ajoissa. Henkeä uhkaavat myrkytysoireet vaihtelevat kouristelun kaltaisista, selkeästi havaittavista epämääräisiin kuten voimakas väsymys.
Tyypillisesti uhkaava hätätilanne syntyy, kun voimakkaasti päihtynyt henkilö menee nukkumaan ja on vaarassa kuolla nukkuessaan hengityksen lamaantumiseen tai tukehtumiseen.
Päihdemyrkytys ei katso aikaa eikä paikkaa. Kuka tahansa voi törmätä tilanteeseen, jossa päihdemyrkytys vaatii välitöntä toimintaa, avun hälyttämistä ja ensiapua.
Kauniainen on mukana pääkaupunkiseudun kampanjassa
Tieto auttaa toimimaan oikein. Siksi pääkaupunkiseudun kunnat ja hyvinvointialueet lisäävät huhti-toukokuussa yhteisellä kampanjalla ymmärrystä päihdemyrkytysten oireista ja ensiavusta. Kampanjan yhteistyökumppanina on Suomen Punainen Risti.
– Päihdemyrkytys voi näyttää ulospäin vain voimakkaalta päihtymykseltä tai väsymykseltä. Siksi tilanteen vakavuutta ei aina ymmärretä ajoissa. Kampanjalla haluamme muistuttaa, että epävarmassa tilanteessa kannattaa aina hälyttää apua: liian aikaisin toimiminen ei ole virhe, mutta liian myöhään toimiminen voi maksaa ihmishengen. Hätätilanteessa pienikin välittäminen ja rohkeus toimia voivat merkitä toiselle ihmiselle koko elämää, sanoo Vantaan kaupungin ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Miia Myyryläinen.
Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan keskeisillä juna- ja bussireiteillä näkyvä tarrakampanja ohjaa hakemaan lisätietoa päihdemyrkytysoireista ja ensiavusta Punaisen Ristin verkkosivulta. Lisäksi tietoa jaetaan kaupunkien ja hyvinvointialueiden toimipisteissä ja digitaalisilla kanavilla.
27.4.–24.5.2026 käynnissä olevaan kampanjaan osallistuvat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kerava, Kauniainen sekä Länsi-Uudenmaan ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueet.
Välittämällä autamme myös päihteitä käyttävien ihmisten läheisiä
Päihteidenkäyttö näkyy yhteiskunnassa laajasti ja koskettaa päihteitä käyttävien ihmisten lisäksi heidän läheisiään, perheitään ja yhteisöjä, joissa he elävät. Tästä muistuttaa myös kampanjan aikana 5. toukokuuta vietettävä Läheistenpäivä.
Suomessa on arvioitu olevan noin miljoona ihmistä, joihin läheisen päihteidenkäyttö vaikuttaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut, että Suomessa on 89 000 alaikäistä lasta, joiden toisella tai molemmilla biologisilla vanhemmilla on jossain vaiheessa ennen lapsen täysi-ikäisyyttä vakava päihdeongelma.
Auttamalla päihteitä käyttäviä ihmisiä tuemme myös heidän perheitään, ystäviään ja muita läheisiä ja vahvistamme koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Lisätietoja:
SPR: Päihteiden aiheuttamat ensiaputilanteet