Takaisin ajankohtaisiin
27.12.2021

Voimakkaasti pahentuneessa koronaepidemiatilanteessa tartunnanjäljitys on ruuhkautunut Kauniaisissa. Jäljitystyötä on nyt priorisoitu THL:n toimenpideohjeen kiireellisyysluokituksen mukaan: riskiryhmien ja sosiaali- ja terveydenhuollon tartuntatapaukset jäljitetään ensin.

Tällä viikolla Kauniaisissa on raportoitu epidemia-ajan suurimmat päivittäiset tartuntamäärät. Kauniaisten ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 1 030 (koronatautitapaukset viimeisten 14 vuorokauden aikana per 100 000 asukasta). Viime viikon ilmaantuvuusluku oli 610. Jouluna on todettu noin 50 uutta tartuntaa.

Koronavirustilanne on Suomessa heikentynyt ja tilanteen arvioidaan olevan tällä hetkellä koko epidemia-ajan pahin. Koronavirustartuntojen määrän kasvu on ruuhkauttanut tartunnanjäljityksen ja koronatestauksen koko pääkaupunkiseudulla. Herkästi tarttuva uusi omikron-variantti on jo valtavirus pääkaupunkiseudulla.

Mahdollisia koulualtistuksia

Joulun aikaan on tullut tietoon muutama mahdollinen koulualtistus. Emme kartoita tällä hetkellä koululuokkia. Toimintamme perustuu THL:n ohjeistuksiin siitä, että jäljitystoimintaa voidaan tarvittaessa priorisoida suuren tartuntariskin tilanteisiin. Taudin levitessä nykyistä tahtia tulee kouluissa jatkuvasti eteen tilanteita, joissa osa lapsista ja/tai henkilökunnasta altistuu lievästi tai kohtalaisesti tartunnalle. Vastaava tapahtuu jatkuvasti kaikkialla yhteiskunnassa, myös muualla kuin koulussa.

Jos sinulla on koronaoireita

Jos saat koronavirukseen viittaavia oireita, sinun tulee jäädä heti kotiin ja hakeutua testiin THL:n ohjeiden mukaan.

Epidemian hidastamiseksi on tärkeää noudattaa yleisiä ohjeita hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, lähikontaktien vähentämistä ja maskin käytöstä sekä ottaa koronarokote!