Takaisin ajankohtaisiin
10.1.2024 | Kuntatekniikka

Ensimmäinen työvaihe, puiden kaataminen, on jo alkanut radan läheisyydessä Leppävaara–Kilo–Kera-seudulla. Hankkeen noin kolme vuotta kestänyt suunnitteluvaihe on nyt valmis ja varsinainen rakentaminen nyt on alkanut Alueurakka 1:llä, mikä on rataosuus Leppävaarasta Keraan.

”Hienoa, että pääsemme aloittamaan junaliikenteen kannalta näin merkityksellisen hankkeen rakennustyöt. Rakentamissuunnittelua on tehty perusteellisesti ja sillä periaatteella, että varsinaiset rakentamistyöt etenisivät mahdollisimman sujuvasti”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta.

Espoon kaupunkirata -hanke on jaettu neljään alueurakkaan sekä erillisiin louhinta-, sähkörata- ja turvalaiteurakoihin. Alueurakka 1 on urakoista laajin, ja sen arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Muiden urakoiden hankintaprosessi on parhaillaan käynnissä.  

Kauniaisten kohdalla töitä tullaan näillä näkymin tekemään tulevana ja seuraavana kesänä. Massiivinen projekti vaikuttaa suuresti keskustan liikennejärjestelyihin, kun auto ja bussiliikenne siirtyvät poikkeusreiteille koska Tunnelitie suljetaan noin viisi viikkoa molempina kesinä. Kaupungin kotisivulle tullaan talven aikana kokoamaan tietoa kaupunkiradan rakentamiseen liittyvistä vaikutuksista ja poikkeusjärjestelyistä.

Espoon kaupunkirata on osa Helsinki–Turku nopeaa junayhteyttä ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Hankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta nykyisen raideparin viereen välille Leppävaara–Kauklahti. Uusi raidepari tuo sujuvuutta ja varmuutta jokapäiväiseen kauko- ja lähiliikenteeseen sekä kestävää ja puhdasta liikennettä tulevaisuuden tarpeisiin. Lisäksi hankkeen yhteydessä toteutetaan Espoon ja Kauniaisten kaupunkien erilliskohteina Rantaradanbaanan rakenteita sekä radan kanssa risteäviä kulkuyhteyksiä.

Kauniaisten valtuusto on aikaisemmin päättänyt, että kaupungin osuus rakentamiskustannuksista saa olla enintään 27,5 miljoonaa euroa.

Hanketta voi seurata osoitteessa:
www.vayla.fi/espoonkaupunkirata 
www.facebook.com/espoonkaupunkirata