Takaisin ajankohtaisiin
14.8.2023

Olemme saaneet tietoomme, että avoimen perhetoiminnan pihalla on ulkoilutettu koiria. Haluamme muistuttaa kaikkia siitä, että avoimen perhetoiminnan piha, sekä muut leikkipaikat, ovat tarkoitettu lasten leikki- ja virkistyskäyttöön turvallisessa ympäristössä.

On kiellettyä viedä koiria leikkipaikalle. Järjestyslain mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse lainkaan lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle (poikkeuksena mm. avustajakoirat). On myös hyvä muistaa, että koirat ovat aina pidettävä taajamassa kytkettynä.

Koiran uloste voi myös sisältää bakteereja ja mikrobeja, jotka voivat olla haitallisia lapsille. Erityisesti leikkipuistoalueilla, joissa lapset leikkivät ja saattavat koskettaa maata käsillään, on äärimmäisen tärkeää säilyttää puisto puhtaana ja turvallisena ympäristönä.

Pyydämme ystävällisesti kaikkia koiranomistajia pidättäytymään ulkoiluttamasta koiriaan lasten leikkipaikoilla. Näin voimme yhdessä varmistaa, että leikkipuisto säilyy puhtaana ja turvallisena paikkana kaikille lapsille ja perheille. Kiitos ymmärryksestäsi ja yhteistyöstäsi!