Takaisin ajankohtaisiin
26.5.2021

Kansallinen koronarokotustodistus (Omakanta)

Kansallinen koronarokotustodistus tulee saataville Omakantaan keskiviikkona 26.5. klo 12. Rokotustodistukset tulevat kansalaisille näkyviin vaiheittain eli kaikki eivät saa todistusta Omakannasta vielä keskiviikkona, sillä rokotustietojen tallentuminen on kesken. Kauniaisissa tiedoista noin 84 % on tällä hetkellä tunnistettu Kanta-palveluun siirtyneiksi.

  • Todistuksen tiedot ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
  • Rokotustodistuksen (sähköinen asiakirja) voi näyttää Omakannasta, tulostaa paperille tai tallentaa käytettäväksi omalta päätelaitteelta. 
  • Todistuksen aitous voidaan varmentaa myös tulosteesta koodinlukulaitteella kuviokoodista tai QR-koodista.  
  • Todistus on Omakannasta tulostettaessa maksuton.
  • Kansallinen rokotustodistus kelpaa kotimaassa. Ulkomaille matkustettaessa on kansalaisen omalla vastuulla selvittää kohdemaan vaatimukset koskien rajanylitystä. Matkustamisen välttämistä koskeva suositus on edelleen voimassa.
  • Omakanta-palvelusta saatava todistus on voimassa, kunnes EU:n yhteinen koronatodistus tulee käyttöön heinäkuussa.
  • Jos rokotustodistus ei ole jatkossa saatavilla Omakannasta viiden vuorokauden kuluessa rokotuksen saamisesta tai kuntalainen tarvitsee todistuksen välittömästi, hän voi ottaa yhteyttä rokotteen antaneeseen organisaatioon (kunta, työterveys).

Kauniaisten terveysaseman antama koronarokotustodistus

Kauniaisten terveysasema voi antaa pyynnöstä Omakannan rokotustodistusta suppeamman todistuksen annetuista koronarokotteista, edellyttäen että kuntalainen on rokotettu Kauniaisissa.

  • Ulkomaille matkustettaessa on kansalaisen omalla vastuulla selvittää kohdemaan vaatimukset koskien rajanylitystä. Matkustamisen välttämistä koskeva suositus on edelleen voimassa.
  • Rokotustodistus postitetaan kuntalaiselle ja siitä peritään 50,80 euron maksu.