JHL:n lakko näkyy myös Kauniaisissa

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestää torstaina laajan poliittisen lakon. Lakkokohteita on kymmeniä ja ne sijaitsevat useissa kaupungeissa Lapista pääkaupunkiseudulle saakka. Ammattiliiton lakko vaikuttaa muun muassa juna- ja bussiliikenteeseen ja myös koulujen ja päiväkotien ruokailuun maassa. – Kauniaisissa pyrimme pitämään meidän keittiöt auki varahenkilöiden voimin niin, että saadaan tarjottua lounasta kouluissa ja päiväkodeissa, kaupungin tiedottaja … Jatkuu

Espoon kaupunkiratahanke esitellään Sellosalissa 22.11

Tervetuloa kuulemaan Espoon kaupunkirata -hankkeen suunnitelmista ja rakentamisen aloittamisesta Leppävaaraan, Sellosali klo 17 – 19. Espoon kaupunkirata on osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Hankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta nykyisten raiteiden viereen välille Leppävaara–Kauklahti. Hanke tuo sujuvuutta ja varmuutta jokapäiväiseen kauko- ja lähiliikenteeseen sekä kestävää ja puhdasta liikennettä tulevaisuuden tarpeisiin. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja … Jatkuu

Valtuusto päätti jatkaa kaupungintalon alueen kaavatyön valmistelua ja vahvisti veroprosentit ensi vuodelle

Kauniaisten kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 13.11, että asemakaavamuutostyö jatkuu kaupungintalon tontin osalta. Kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen asemakaavamuutostyön jatkamisesta. Asia oli valtuuston käsiteltävänä jo 23.10., mutta selvisi, että valtuuston päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Kaava-asia vietiin tästä syystä valtuustolle uudelleen käsiteltäväksi 13.11. Päätös hyväksyttiin äänin 20-15. Edellisessä käsittelyssä kaupunginhallituksen ehdotus voitti luvuin 21-13 (1 tyhjä). Periaate päätös tarkoittaa, … Jatkuu

Kaupungintalo pidetään suljettuna perjantaisin 10.11. alkaen

Kaupungintalo pidetään kiinni perjantaisin marraskuusta alkaen. Energiansäästötoimenpiteenä talo viilennetään pidennetyn viikonlopun ajan. Lämpötila lasketaan useita asteita. Ovet ovat kiinni ja emme palvele asiakkaita perjantaisin kaupungintalon infossa tai muilla osastoilla, ellei ole ennakkoon sovittua tapaamista. Henkilökunta tekee työtä etänä ja heidät tavoittaa puhelimitse tai sähköpostitse. Puhelinvaihde on auki ja palvelee normaalisti. Perjantaikiinniolo aloitetaan 10.11. ja tämä … Jatkuu

Kaupunginhallitus palautti talousarvion vuodelle 2024

Kaupungin talous heikkenee merkittävästi vuonna 2024. Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana 30.11. palauttaa pöydällä ollut talousarvioehdotus. Ennen palautuspäätöstä hallitus keskusteli kaupungin heikentyvistä talousnäkymistä ja niiden vaikutuksista tulevan ja tulevien vuosien talouteen. Kaupunginhallitus päätyi palauttamaan talousarvion valmisteluun, niin että ennen päätöksiä ehditään pitää valtuuston talousseminaari jossa linjatut säästö vaikutukset ehtivät mukaan seuraavaan käsittelyyn. Valtuustolle budjetti esitetään joulukuussa. Hallitus … Jatkuu

Kaupunkitalokorttelin asemakaava uudelleen valtuuston käsiteltäväksi

Valtuuston 23.10. tekemä asemakaavoituksen jatkamispäätös tullaan käsittelemään uudelleen valtuuston seuraavassa kokouksessa 13.11. Valtuuston kokouksen jälkeen valtuutettu Juha Pesonen (VIHR) toimitti kaupungille kirjelmän, missä hän pyysi asian uudelleenkäsittelyä, koska päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Myös valtuutettu Taisto Miettinen (PS) toimitti kirjelmän, missä on esitetty äänestysjärjestyksen menneen väärin parin äänestyksen kohdalla. Kaupunginhallitus käsittelee ensi maanantaina asian pykälässä, … Jatkuu

Valtuusto äänesti kaupungintalokorttelin kaavoituksen jatkamisesta

Valtuusto päätti maanantai-iltana kuuden äänestyksen jälkeen jatkaa kaupungintalokorttelin kaavoitusta. Tehty periaatepäätös tarkoittaa, että alueen asemakaavamuutostyö nyt jatkuu. Viimeisessä äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys kaavoituksen jatkamisesta voitti äänin 21 – 13 (1 tyhjä). Vastaehdotus oli kaavoitusprosessin keskeyttäminen. Ennen tätä ehdotettiin monta vastaehdotusta. Nämä koskivat lähinnä tulevan rakennuksen massoitusta, niin kerrosneliöiden pienentämistä ja myös korottamista ehdotettiin. Lue asian esittely … Jatkuu

Aurinkopaneelit päiväkotien katoille

Aurinkopaneelien asennus on alkanut Pikku Akatemian päiväkodilla. Uuden aurinkovoimalan teho on 45 kW. Pikku Akatemian päiväkodin jälkeen asennetaan paneeleja Sansinpellon päiväkodin katolle. Sinne asennetaan 90 kW aurinkovoimala. Aurinkosähkön lisääminen on osa kaupungin strategista tavoitetta ”Hiilineutraali Grani 2030”. Aurinkosähkön käyttäminen vähentää kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjä tuottamalla osan energiasta uusiutuvasti.

Kaupungintalon alueen asemakaavoituksen jatkamisesta esitetään periaatepäätöstä valtuustolle

Kaavamuutos pysähtyi kaavamuutosvaiheeseen edellisellä valtuustokaudella. Kaupungin yhdyskuntavaliokunta käsitteli asiaa 26.9. ja päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle periaatepäätöstä jatkaa kaavoitusta. Kaupunginhallitus päätti 2.10. äänestyksen jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle periaatepäätöstä jatkaa kaavoitusta. Fredrik Waselius (RKP) ehdotti, että luovutaan käärmetalomuodosta suunnitelman perusratkaisuna. Ehdotus hylättiin äänin 5-2.  Valtuustoon periaatepäätösasia tulee 23.10. Uudessa kaupunkistrategiassa on mainittu, että hanke pitäisi saada hyväksyttyä … Jatkuu

Auta meitä kehittämään meidän verkkosivustoa – vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan

Kehitämme Kauniaisten kaupungin verkkosivuja www.kauniainen.fi jatkuvasti. Nyt haluamme uudestaan kerätä käyttäjien kokemuksia sivustosta ja saada ehdotuksia verkkosivuston parantamiseksi tilanteessa, jossa kaupunki ei enää hoida sosiaali- ja terveyspalveluja. Kysymykset noudattavat muutoin viime syksyn vastaavaa kyselyä. Vastaaminen tapahtuu kaupungin verkkosivun etusivun ponnahdusikkunan kautta. Vastaaminen kestää muutaman minuutin. Pystyt vastaamaan kyselyyn myöhemmin, jos olet jo sulkenut kyselyn vastaamatta … Jatkuu