Takaisin ajankohtaisiin
5.11.2026

Suomessa on otettu käyttöön uusi järjestelmä väestön varoittamiselle. Uusi järjestelmä täydentää vaaratiedottamisen keinoja.

Viranomaiset voivat loka-marraskuun vaihteesta lähtien lähettää vaaratiedotteen matkapuhelinverkon kautta samanaikaisesti kaikkiin tietyllä alueella oleviin matkapuhelimiin. Uudella järjestelmällä voidaan varoittaa suurta ihmisjoukkoa nopeasti esimerkiksi onnettomuuksista, ympäristövaaroista tai muista vakavista uhista.  

Saat vaaratiedotteen suoraan puhelimeesi

Puhelimeen saapuva vaaratiedote ei näytä tai kuulosta tavalliselta tekstiviestiltä. Se näkyy näytöllä erillisenä vaarailmoituksena.

Ilmoitukseen voi liittyä erityinen merkkiääni ja värinä. Ne voivat kuulua ja tuntua, vaikka puhelin olisi asetettu äänettömään tilaan. Näin tärkeä ilmoitus herättää huomion mahdollisimman nopeasti.

Vaaroista varoitetaan useissa kanavissa  

Vaaratiedote annetaan silloin, kun ihmisille on kerrottava henkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavasta vaarasta. 

Viranomaisten on tärkeää tavoittaa nopeasti kaikki vaara-alueella olevat ihmiset. Siksi vaaratiedotteita välitetään useissa eri kanavissa, kuten radiossa, viranomaisten verkkosivuilla, 112 Suomi -sovelluksessa ja tarvittaessa televisiossa. 

FI-Alert-järjestelmän avulla vaaratiedotteet voidaan lähettää suoraan tietyn alueen matkapuhelimiin. Siksi se soveltuu erityisen hyvin nopeaan varoittamiseen. 

Vaaratiedotteet tulevat puhelimeen automaattisesti

Vaaratiedotteet saapuvat puhelimeesi automaattisesti. Sinun ei tarvitse ladata erillistä sovellusta tai rekisteröityä palveluun. FI-Alert-järjestelmä ei myöskään kerää käyttäjistä tietoja. Viesti tulee läpi myös ilman SIM-korttia. 

Huolehdit vain siitä, että puhelimesi käyttöjärjestelmä on päivitetty lokakuun 2026 jälkeen. Päivitys voi asentua automaattisesti tai puhelin voi pyytää sinua hyväksymään sen. 

Palvelu toimii kaikissa matkapuhelinverkkoon yhdistetyissä 4G- ja 5G-matkapuhelimissa. Myös Suomessa vierailevat ulkomaisten liittymien käyttäjät saavat vaaratiedotteet puhelimiinsa. 

Mitä tulee tehdä vaaratiedotteen saapuessa?

Kun saat vaaratiedotteen, pysy rauhallisena ja noudata ilmoituksen tekstissä annettuja ohjeita.

Tiedotteessa kerrotaan aina, mitä sinun pitää tehdä heti. Lisäksi siinä ilmoitetaan, mikä viranomainen on antanut tiedotteen. 

Lisätietoja saat viranomaisten verkkosivuilta ja muista virallisista kanavista.
 

FI-Alertin käyttöä testataan valtakunnallisesti marraskuussa.