Tervetuloa uusittuun Kirkonmäen puistoon


Kirkonmäen puiston rakennustyöt ovat pääosin valmistuneet, ja puistoalue on avattu käyttäjille. Puisto sijoittuu Tunnelitien, Asematien ja Helsingintien risteysalueen ja uuden liikenneympyrän pohjoispuolelle, Kauniaisten kirkon eteläpuolelle. Puistoalue toimii virkistysalueena ja kulkureittinä kirkolle, seurakuntayhtymän tiloihin sekä kolumbaarioon.
Eteläpuolelle sijoittuvan katualueen pintaa madallettiin huomattavasti, minkä vuoksi puiston eteläosa käytävineen tuli rakentaa uudelleen. Myös puiston valaistus uusittiin. Puiston keskelle, suuren lehmuksen viereen rakennettiin puistosta aiemmin kokonaan puuttunut oleskelupaikka. Puiston kulkuväylät pinnoitettiin puiston korkeuserojen vuoksi sidotulla kivituhkalla (Organic Lock), joka kestää eroosiota sitomatonta ainesta paremmin. Läntisen kulkuväylän alaosaan rakennettiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen portaat, koska maanalaisen infran ja kohdalta paljastuneen kalliomuodostuman vuoksi ei suunniteltua luiskaa pystytty kohdalle toteuttamaan. Portaisiin asennetaan käsijohteet myöhemmin tänä vuonna. Puiston istutustyöt saatetaan valmiiksi keväällä 2026.
Itäinen, kirkon kolumbaariolle johtava kulkuväylä on esteetön ja talvikunnossapidossa. Muulla puistoalueella ei ole talvikunnossapitoa.