Takaisin ajankohtaisiin
20.3.2026 | Kuntatekniikka

Hautausmaata laajennetaan hautapaikkojen riittävyyden turvaamiseksi. Laajennusalue sijoittuu hautausmaan kaakkoisosaan, mikä on nykytilassa metsää. Alue on kaavoitettu hautausmaa-alueeksi vuonna 1964, ja sen käyttöönotto on tullut ajankohtaiseksi. Suunnitelmien lähtökohtana rajallisen alueen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Hyväksytyn rakennussuunnitelman mukaisesti (yhdyskuntavaliokunta 17.02.2026 § 13) laajennusalueelle rakennetaan 54 arkkupaikkaa, 10 islaminuskoisten hautapaikkaa, sekä 62 neljän uurnan paikkaa. Alueen reunaan säästetään puustoinen alue. Tämä uurnametsä rajaa hautausmaan aluetta sekä Kasavuoren koulun että Kasavuoren metsän suuntaan. Uurnametsä rajataan matalalla paasikivimuurilla ja aidalla. Muistoalueen edustalle ladotaan liuskekiveys. Laajennusaluetta halkoo neljä uutta pääkäytävää – nykyisestä nuoresta kuusiaidasta poistetaan vain käytävien suuaukoilta pienet osat, jotta laajennusalue yhdistyy nykyiseen hautausmaan alueeseen. Laajennusosalle rakennetaan uusi valaistus, sekä kaksi uutta vesipistettä. Aluetta rajaamaan pystytetään musta metalliaita.

Rakennustyöt suoritetaan osin kaupungin omana työnä, osin puitesopimusurakointina. Töitä tehdään vaiheittain kaupungin muiden töiden ohessa, ja ajoittain työmaalla ei ole toimintaa. Rakennustyöt aloitetaan maaliskuussa 2026 puiden kaadolla (30.-31.3). Urakka on valmis 12/2026 mennessä.

Lisätietoja antavat

Petri Forsman

Projekti-insinööri
Organisaatio
Yhdyskuntatoimi – Kuntatekniikka

Stefan Tammilehto

Projektiasiantuntija
Organisaatio
Yhdyskuntatoimi – Kuntatekniikka

Emmi Silvennoinen

Kaupunginpuutarhuri
Organisaatio
Yhdyskuntatoimi – Kuntatekniikka