Ehdota ideaa ilmasto- ja luontoteoksi vuoden 2025 osallistuvassa budjetoinnissa

Kauniaisten kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa asukkailla mahdollisuus olla mukana ideoimassa ja päättämässä, miten osallistuvaan budjetointiin varattu määräraha käytetään.
Tänä vuonna osallistuvan budjetoinnin määräraha on jaettu kahteen osaan. 5 000 euroa on varattu nuorisovaltuuston päätettäväksi ja 10 000 euroa on varattu yleisöäänestyksellä päätettäväksi.
Yleisöäänestyksen ideakierroksella tänä vuonna teemoina ovat ilmasto- ja luontoteot.
Kaupungin hiilineutraaliustyötä sekä asukkaiden kestäviin elämäntapoihin siirtymistä ohjaa resurssiviisauden tiekartta. Tiekartta päivitettiin keväällä valtuuston päätöksellä 12.5.2025. Hiilineutraalisuustavoitteen lisäksi tiekartan avulla pyritään vähentämään kulutuksen päästöjä, luonnonvarojen kulutusta ympäristön ja maapallon kannalta kestävälle tasolle sekä edistämään ja turvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi tiekartta linjaa tarvetta ilmastonmuutokseen liittyviin sopeutumistoimenpiteisiin kaupungissa.
Ennen kuin ehdotat ideaa, suosittelemme, että käyt tutustumassa kaupungin www.hiilineutraaligrani.fi -sivuihin sekä vinkkeihin, mitä jokainen meistä voi tavoitteiden saavuttamiseksi tehdä.
Ehdota ilmasto- tai luontotekoa 8.–24.9.2025 välisenä aikana. Ehdotetun idean tulee olla konkreettinen käyttötarkoitus eikä toteutuksesta saa tulla ylläpitokustannuksia kaupungille jälkikäteen.
Kerro ideasi 24.9.2025 mennessä alla olevan lomakkeen kautta:
Ideointivaiheen jälkeen kaupungin johtoryhmä valitsee äänestykseen etenevät ideat, joista asukkaat voivat äänestää mieleistänsä. Tarvittaessa johtoryhmä tuo äänestykseen myös toimialojen ehdottamia vaihtoehtoja.
Täältä löydät tietoa aikaisempien vuosien osallistuvasta budjetoinnista: Osallistuva budjetointi – Kauniainen