Tanssileikki 3-4 v.
Tanssileikki tarjoaa energisen ja leikkisän johdatuksen tanssin maailmaan. Tunneilla opetellaan tanssin perusteita innostavasti ja lasten mielikuvitusta hyödyntäen. Niiden tavoitteena on herättää kiinnostus tanssiin sekä kehittää lapsen tilan, musiikin ja rytmin hahmottamista. Ryhmämuotoisessa opetuksessa harjaantuvat myös pienen tanssijan sosiaaliset taidot.
Tunnit sisältävät monipuolisia luovia harjoituksia, joissa lapset pääsevät ilmaisemaan itseään ja kehittämään kehollista tietoisuuttaan. Tutuksi tulevat myös erilaiset muodot niin tilassa kuin omassa kehossakin.
Tunti alkaa lämmittelyllä ja harjoituksilla, jotka auttavat lapsia keskittymään ja valmistautumaan tanssituntiin. Tämän jälkeen edetään tilassa liikkuviin leikillisiin harjoituksiin, joissa harjoitellaan rytmiä, musiikin tulkintaa ja kehollisia perusliikkeitä. Luovat harjoitukset ovat keskeisessä osassa, ja niiden avulla lapset pääsevät ilmaisemaan itseään vapaasti. Tunnin lopuksi rauhoitutaan yhdessä.
Lapset osallistuvat tunnille ilman huoltajaa.
Lapsen tulee täyttää tunnin minimi-ikä sen lukukauden (syksy/kevät) aikana, jolloin tunti alkaa.
Jos lapsi ei ole vielä valmis osallistumaan tunnille ilman huoltajaa, kannattaa tutustua taaperotanssitunteihin ja perhetanssitunteihin, joissa lapsi tanssii yhdessä vanhemman kanssa.
Tapahtuman hinta
https://uusi.helsingintanssiopisto.fi/hinnat/
Tapahtuman järjestäjä
Helsingin tanssiopisto