Takaisin tapahtumiin

Luonnon tarinallisuus – Jari Paloheimo

2.7.2021 6.8.2021

Kauniaisten kaupungin galleria 2.7 – 6.8.2021

Näyttelyn maalauksissa ja linopiirroksissa on hahmotettu ihmiseen ja muuhun luontoon liittyvää tarinallisuutta. Tavat, joilla luonto toimii ja muuttuu, eläinten ja ihmisten kulttuuri, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevan jatkumo, luonnon yllättävyys, ilmiöiden tuhlaileva moninaisuus ja luonnon logiikka ovat minua kiinnostavia aihepiirejä, joita voidaan ymmärtää ja esittää tarinoina, kuvinakin. Luonnon tarinat tallentavat menneisyyttä, tarinat risteilevät, muuntuvat ja uusia syntyy, jotkut tarinat toistuvat. Luonnolla on omat rytminsä. Ihmisen ja luonnon toiminta, luonnon visuaalisuus, värit ja äänet (esimerkiksi laululinnun miljoonavuotinen laulu) kertovat näitä tarinoita luontoa tarkkailevalle.

Tarinallisuus ei rajoitu elävään tai älykkääseen luontoon. Ilma on näkymätöntä mutta silläkin on tarinallinen luonteensa; tuuli ”kirjoittaa nimensä” puun oksissa ja lehdissä eli ilmaisee tarinaansa. Sadepisaroiden roiskeilla on oma kerrottavansa.

Uskoakseni luonnon tarinallinen perusluonne ja ihmisen synnynnäinen kyky havaita näitä tarinoita ovat syitä sille, että luonnon tapahtumien tarkkailu kiehtoo ihmisiä.

Olen viime vuosina tutkinut luonnon tarinallisuutta maalaamalla, ja maalaaminen on kuljettanut näiden asioiden äärelle. Maalausten tai grafiikan tekeminen on minulle hidas, (kuvallista) ajattelua ruokkiva prosessi, jossa on ripaus salaperäisyyttäkin mukana. Kuvien tekeminen on erilainen lähestymistapa luonnon ymmärtämiseen muihin tarkastelutapoihin verrattuna. Kuvallisen ajattelun kautta voidaan uudesta ”vinkkelistä” käsin tarkastella asioita, joita on vaikea hahmottaa sanallisesti.

Tässä näyttelyssä on esillä kooste akryylimaalauksia, linopiirroksia (kaiverretulla linolaatalla paperille painettuja grafiikantöitä) ja lyijykynäpiirustuksia. Työt on valittu teeman mukaan ja ne ovat muutaman viime vuoden ajalta. Luonnon tarinallisuus -aihepiiriin aloin syventyä osallistuessani lähimenneisyydessä Kriittisen korkeakoulun Kritiikkiryhmä-kurssille usean vuoden ajan. Tämä uusin näyttelyni on samaa jatkumoa, samaa muuntuvaa tarinaa.

Olen v. 1964 syntynyt maalari, joka asuu ja jonka työhuone sijaitsee Espoossa. Käyttämäni päätekniikat ovat akryylimaalaus, piirustus (lyijykynä, tussi, värikynät) ja linopiirros. Töideni kuvia ja tieto uusista näyttelyistäni ovat löydettävissä Instagram-tililtäni.

Tiedustelut: jari.j.paloheimo@gmail.com
Instagram: jari.paloheimo
www.jaripaloheimo.fi