Kauniainen juhlii tänä vuonna 50-vuotis taivalta kaupunkina. Vuonna 1972 kaupunki sai kaupunkioikeudet ja näitä juhlittiin isosti keskustassa uudenvuodenaattona.

Tänä vuonna pandemia asetti rajoituksia juhlistaa tapahtumaa, mutta Grani 50-vuoden juhlistamista on ryhdytty suunnittelemaan kaupungin toimialoilla. Yksi vuoden suuremmista tilaisuuksista on Granipäivä toukokuussa, jolloin pyritään juhlistamaan merkkivuotta eri tavoin.

Keräämme myös kuntalaisilta ideoita, vihjeitä ja ajatuksia miten juhlavuotta voi juhlistaa ja tietenkin voi myös ilmoittautua jonkin tilaisuuden järjestäjäksi. Lähetä ideasi alla olevan lomakkeen kautta.

Grani 50 ehdotuksia ja ideoita

Kaupungin historia lyhyesti:

Kauniaisten historia alkaa vuodesta 1906. Silloin perustettiin osakeyhtiö, jonka tehtävänä oli huvilatonttien myyminen. Malli on tunnistettavissa vuosisadan alussa syntyneistä huvilaesikaupungeista, muun muassa Tukholman seudulta, jossa Kauniaisten ystävyyskunta Danderyd muodostettiin samankaltaisella tavalla. Yleisesti havumetsäalueita ja mäntykankaita pidettiin terveellisenä asuinympäristönä. Niitä Kauniainen pystyi tarjoamaan. Tämän lisäksi alueelta oli suora yhteys pääkaupunkiin Helsinkiin. Rantarata oli avattu liikenteelle vuonna 1903. Jo vuonna 1907 paikkakunnalla oli koulu, mikä omalta osaltaan houkutteli uusia asukkaita. Koulutoimi kasvoi nopeasti, ja tänä päivänä noin 2 000 oppilasta Kauniaisista ja Espoosta käyvät Kauniaisten kouluissa.

Vuonna 1920 huvilayhdyskunnasta tuli kauppala. Asukasluku oli tällöin 1 346, ja ruotsinkieliset olivat enemmistönä (70 %). Kauppala sai suomenkielisen nimensä Kauniainen vuonna 1949.

Kauniainen sai kaupunkioikeudet vuonna 1972. Asukasluku oli jo kohonnut 6 462 henkilöön ja seuraavana vuonna kaupungin enemmistökieli muuttui suomeksi. Nyt vuodenvaihteessa asukkaita ennakkotietojen mukaan on 10 400.