Takaisin ajankohtaisiin
1.12.2025 | Ympäristö
Kuvassa ympäristöasiantuntija Helena Suomela (toinen vasemmalta) sekä muita palkittuja. Keskellä palkinnon jakanut ympäristöministeri Sari Multala.

Kauniaisten kaupungin GreenGrani-malli on saanut kunniamaininnan Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Vuoden luontoteko -kilpailussa. GreenGrani-malliin kuuluu luontotekopäivä, jolloin kaikki koululaiset tekevät jonkin luontoteon. Kaupunki tarjoaa siihen tarvittavat materiaalit ja työvälineet, mikä mahdollistaa laajan osallistumisen.

Kilpailun voittaja on Crowdsorsan mobiilipeli, jonka avulla Suomessa on torjuttu vieraslajeja jo yhteensä neljä miljoonaa neliömetriä. 

Tänä vuonna etsittiin erityisesti toimia, joilla on innostettu laajamittaiseen toimintaan ja yhteistyöhön luonnon tilan säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Raati tarkasteli tekoja, jotka ovat innostaneet erityisesti nuoria osallistumaan luontokadon pysäyttämiseen.

Palkinnon jakoi ympäristöministeri Sari Multala perjantaina 28.11. Vuoden luontoteko -kilpailun järjestää kahden vuoden välein IUCN:n Suomen kansallinen komitea. IUCN on maailman vanhin ja laajin ympäristöjärjestö, ja sen työhön osallistuu laajasti suomalaisia organisaatioita ja asiantuntijoita.

Suuret onnittelut GreenGranille kunniamaininnan johdosta!