Takaisin ajankohtaisiin
7.2.2023 | Nuoret

Kauniaisten kaupunki palkkaa nuoria kesätöihin eri tehtäviin. Tarjolla on erilaisia työtehtäviä muun muassa puistoyksikössä, kirjastossa ja eri toimintojen hallinnoissa.

Kesätyöntekijät ovat toisen asteen opiskelijoita (siis lukiolaisia tai ammattikoululaisia), jotka ovat syntyneet viimeistään vuonna 2006. Kesätyöpalkka on 1 300 euroa kuukaudessa.

Kesäharjoittelijoiden tulee opiskella yliopistossa tai korkeakoulussa ja opintoja tulee olla takana vähintään vuosi. Kesäharjoittelijoille maksetaan 1 850 euron kuukausipalkkaa.

Haku tapahtuu Kuntarekry-palvelun kautta osoitteessa www.kauniainen.fi/rekry. Jokaisen alla olevan paikan linkki vie suoraan kyseiseen hakuun Kuntarekry-palvelussa.

Hakuaika alkaa 7.2.2023 ja päättyy 28.2.2023.

Kesätyöntekijät

Keskuskeittiö
-2 kesätyöntekijää keskuskeittiöön kesä–heinäkuulle

Puhdistuspalvelut
-4 kesätyöntekijää perussiivouksiin, kaksi kesäkuulle ja kaksi heinäkuulle

Nuorisotoimi
-2 kesätyöntekijää skeittipuistoon

Uimahalli
-6 kesätyöntekijää uimahallin ulkoaltaalle ajalle 26.6.–31.7.2023, työtä arkisin ja viikonloppuisin

Kaupunginkirjasto
-2 kesätyöntekijää (1,5 kk / hlö). Asiakaspalvelutehtäviä, kesä–elokuu

Kansalaisopisto
2 kesätyöntekijää lasten Grani Action kesäkursseille kesäkuussa
-2 kesätyöntekijää lasten sporttikurssille kesäkuussa

Varhaiskasvatus – päiväkodit ja esikoulu
-1 kesätöntekijä ajalla 5.–30.6. Työskentelet lapsiryhmässä ja teet pienmuotoisia siivoustöitä (ruotsiksi).
-1 kesätyöntekijä Kasavuoren päiväkotiin ajalla 5.–30.6. Avustat lapsiryhmässä ja teet tarvittaessa kevyttä siivousta (ruotsiksi).
-2 kesätyöntekijää Metsämajan päiväkotiin ja Oaseniin ajalle 5.–30.6. Avustavat päiväkodin muuton valmistelussa.

Kasavuoren koulu
-1 kesätyöntekijä (6 viikkoa 5.6-4.8.2023 erikseen sovittavalla tavalla).
Työnkuva: erilaista hiomista, lakkaamista, siistimistä, purkamista ym.- kalustekorjaajan apuna toimimista. Ei vaadi koulutusta alalle, eli ei tarvitse olla alan opiskelija. Kaikki työtehtävät opetetaan työn ohessa. Ei ole fyysisesti raskasta eli ei ole vaatimuksia sen suhteen.

Tilakeskus
-3 kesätyöntekijää pihatöihin 1.6.–30.6, ja 3 kesätyöntekijää 1.7.–31.7

Kunnossapitoyksikkö
-20 kesätyöntekijää kuukauden työsuhteisiin touko–elokuu
-5 kausityöntekijää huhti–lokakuu (myös lyhyempiä jaksoja)

Hautausmaa
-10 kesätyöntekijää 1–2 kuukauden mittaiseen työsuhteeseen touko-elokuu
-1 kausityöntekijä huhti–syyskuu tai touko–lokakuu

Kesäharjoittelijat

Hallintopalvelut
-1 kesäharjoittelija hallintopalveluihin, 2 kk.
Työtehtäviin kuuluu tiedonhakua, arkistointia, selvitysten tekemistä ja muita avustavia toimistotehtäviä. Lisäksi kesäharjoittelija vastaa kaupungintalon asiakaspalvelusta lomakaudella heinäkuussa kaupungintalon ollessa kiinni. Tehtävät edellyttävät hyvää suomen ja ruotsin kielen taitoa. Haemme ensisijaisesti hallinnon, yhteiskuntatieteiden tai oikeustieteiden opiskelijaa.

Talouspalvelut
-1 kesäharjoittelija talouspalveluihin, 2 kk.
Haemme ensisijaisesti kauppatieteiden opiskelijaa.

Tietohallinto
-1 kesäharjoittelija tietohallintoon, 2 kk.
Harjoittelijana pääset soveltamaan opintojasi käytännössä ja tutustumaan monipuolisesti IT-yksikön toimintaan mukavassa työyhteisössämme. Arvostamme IT-alan teknis-kaupallisia opintoja, reipasta asennetta ja intoa oppia uutta.

Rakennusvalvonta
-2 kesäharjoittelijaa suorittamaan arkiston seulontaa.
Tehtävä sisältää itsenäistä arkistomateriaalien tietojen tarkastamista ja luokittelua. Tavoitteena on saattaa osa rakennuslupa-arkistosta sähköisesti saavutettavaan muotoon. Tehtävään valittavan työntekijän tulee pystyä oma-aloitteiseen ja huolelliseen työskentelyyn. Kokemus toimistotyöstä katsotaan eduksi.
Kesäharjoittelijoiden tulee opiskella yliopistossa tai korkeakoulussa ja opintoja tulee olla takana vähintään vuosi.

Maankäyttöyksikkö
-1 mittausmiehen kesäharjoittelupaikka 1.6.–31.8.2022 Kauniaisten kaupungin maankäyttöyksikössä. 
Tehtävät: Kaupunkimittaukseen liittyvät maastomittaustehtävät ja tarvittaessa kaupungin paikkatietojärjestelmän ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Kesäharjoittelijan tulee olla maanmittausalan yliopisto- tai korkeakouluopiskelija, joka on opiskellut alaa vähintään vuoden.

Kesätyöseteli

Kauniaisten kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa vuosina 2004–2008 syntyneen kauniaislaisen nuoren kesätyösetelillä 1.5.–30.9.2023 välisenä aikana. Lue lisää setelistä