Alla löydät tietoa ja hyödyllisiä linkkejä opiskelumahdollisuuksista, suomen ja ruotsin kielen opiskelusta sekä työstä ja yrittäjyydestä.

Opiskelumahdollisuudet

Koulutus ja ammatillinen kehittyminen avaavat sinulle uusia mahdollisuuksia. Kun hankit tarvittavat taidot ja tiedot, löydät helpommin hyvän työn ja rakennat vakaan tulevaisuuden.

Lukio on yleissivistävä koulutus, jonka jälkeen voit jatkaa opintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Kauniaisissa on kaksi lukiota, joista yksi on suomenkielinen ja yksi ruotsinkielinen.

Lukiossa tarvitset riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon, jotta selviydyt opinnoista.

Kauniaislaiset nuoret voivat hakea opiskelemaan myös muiden kaupunkien lukioihin.

Kauniaisten naapurikunnassa Espoossa on kaksi lukiota – Etelä-Tapiolan lukio ja Matlidens gymnasium – joissa voit opiskella kansainvälisen ylioppilastutkinnon (IB-tutkinto), jolloin opetus on englanniksi.

Voit opiskella lukiossa myös aikuisena. Silloin sopiva opiskelupaikka on aikuislukio. Espoossa aikuislukio toimii Omniassa.

Aikuislukiossa voit opiskella koko lukion ja suorittaa ylioppilastutkinnon tai opiskella aineopintoja. Aikuislukio on tarkoitettu yli 18-vuotiaille.

Ammattikoulutuksesta valmistut suoraan ammattiin. Koulutuksen jälkeen voit mennä heti töihin. Opiskelu on käytännönläheistä. Suuri osa opiskelusta tapahtuu työpaikalla. Ammatteja, joihin voit opiskella, ovat esimerkiksi kokki, sähköasentaja, talonrakentaja, lähihoitaja, hammashoitaja ja automekaanikko.

Kauniaislaiset voivat hakea opiskelemaan myös muiden kaupunkien oppilaitoksiin. Moniin koulutuksiin voi hakea jatkuvassa haussa ympäri vuoden.

Kauniaisten naapurikunnassa Espoossa voit hakea Omnian ammatilliseen koulutukseen, kun sinulla on riittävä suomen kielen taito. Ammatilliseen koulutukseen tarvitset kielitaitotasoa A2–B1. A2 tarkoittaa peruskielitaidon alkeistasoa tai kehittyvää peruskielitaitoa ja B1 toimivaa tai sujuvaa peruskielitaitoa. Tarvittava kielitaidon taso riippuu koulutuksesta. Saat tarvittaessa tukea suomeen kieleen koulutuksen aikana.

Oppisopimuskoulutus

Ammattiin voit opiskella myös oppisopimuskoulutuksessa. Oppisopimuksella voit opiskella minkä tahansa ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osan.

Oppisopimuskoulutus sopii, kun sinulla on opiskeltavaan tutkintoon sopiva työpaikka, sillä opiskelu tapahtuu melkein kokonaan työpaikalla. Vain pieni osa opiskelusta tapahtuu ammattikoulussa. Oppisopimuskoulutuksen työpäivien ajalta maksetaan palkkaa.

Espoossa Omnia järjestää oppisopimuskoulutusta.

Ammattikoulutus englanniksi ja ruotsiksi

Omniassa on myös joitakin englanninkielisiä tutkintoja. Voit opiskella ruotsiksi ammattikoulutuksen Yrkesinstitutet Practicumissa Helsingissä.

TUVA-koulutuksessa voit käydä, kun olet suorittanut perusopetuksen. TUVAssa voit miettiä jatko-opintojasi ja uravalintaasi sekä vahvistaa opiskeluvalmiuksiasi. Saat sellaiset opiskeluvalmiudet, joilla voit päästä lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen ja suoriutua näistä opinnoista.

TUVA-koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja kesto pääsääntöisesti yhden vuoden. Voit siirtyä jo aikaisemmin lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, jos saat sieltä paikan.

Espoossa TUVA-koulutusta järjestävät Omnia ja Ammattiopisto Live. Voit opiskella TUVAssa myös muissa kaupungeissa.

Maahanmuuttajanuorten koulutus (MANU) on tarkoitettu sinulle,

  • jos olet 18−30-vuotias maahanmuuttaja,
  • olet ilmoittautunut työllisyyspalveluiden asiakkaaksi,
  • olet suorittanut vähintään koko peruskoulun (8–10 vuotta) koti- tai lähtömaassasi
  • sinun suomen kielen taitotaso on 0–A2, mutta osaat lukea ja kirjoittaa hyvin omalla äidinkielellä ja latinalaisilla aakkosilla
  • sinulla on oleskelulupa tai EU-kansalaisen rekisteröintitodistus

Koulutuksessa opit paljon suomen kieltä ja opit myös paljon tietoa Suomesta, Suomen kulttuurista ja työelämästä. 

Aikuisten perusopetuksessa voi suorittaa koko peruskoulun tai osia siitä.

Voit hakea aikuisten perusopetukseen, jos

  • et ole suorittanut perusopetusta (tai vastaavia opintoja) Suomessa tai toisessa maassa
  • olet yli 15-vuotias ja olet suorittanut perusopetusta vastaavat opinnot toisessa maassa
  • sinulla ei ole riittäviä valmiuksia (esim. suomen kielen taitoa) lukioon, ammattikoulutukseen koulutukseen tai tutkintoon valmentavaan koulutukseen.

Perusopetuksessa voit myös opiskella suomen kielen lukemista ja kirjoittamista. Opinnot voivat kestää enintään viisi vuotta. Jos suoritat päättövaiheen loppuun, saat peruskoulun päättötodistuksen, jolla voit hakea lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Jos olet aikuinen työtön työnhakija ja haluat opiskella aikuisten perusopetuksessa, voit saada työttömyysetuutta peruskouluopintoihin enintään kahden vuoden ajan. Kysy lisää omalta työntekijältäsi työllisyyspalveluista.

Opetus on maksutonta ja se on päiväaikaan. Lisäksi saat maksuttoman aamupuuron sekä lounaan.

Aikuisten perusopetukseen voi hakea 3-5 kertaa vuodessa.

Espoossa aikuisten perusopetusta järjestää Omnia. Voit opiskella myös muissa kaupungeissa.

Jos olet suorittanut tutkinnon ulkomailla, saatat tarvita tutkinnon tunnustamispäätöksen. Tunnustamispäätös tarkoittaa, että voit työskennellä ammatissasi tai jatkaa opintojasi Suomessa. Ammatteja, joihin tarvitset tutkinnon tunnustamista, ovat esimerkiksi opettajan, sairaanhoitajan, lääkärin, hammaslääkärin, fysioterapeutin ja psykologin koulutus.

Opetushallitus on tehnyt avuksesi oppaan, josta saat selville:

  • tarvitsetko päätöksen ulkomailla suoritetun tutkinnon tunnustamisesta
  • mistä ja miten haet päätöstä ja
  • mistä saat lisätietoja.

Palveluopas neuvoo sinua vaihe vaiheelta. Voit käyttää sitä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Se, miten voit rahoittaa opintosi Suomessa, riippuu tilanteestasi. Koulutus on sinulle maksutonta sen vuoden loppuun saakka, jolloin täytät 20 vuotta.

Jos saat opintotukea

Voit tehdä opintojen ohessa töitä. Palkka, jota saat työstäsi, voi vähentää opintotukesi määrää.

Opintotuki turvaa toimeentulosi opintojen aikana. Sitä voi saada peruskoulun jälkeisten kokopäiväisten opintojen aikana.

Jos saat työttömyysetuutta

Jos teet välillä töitä työttömyysetuudella tuettujen opintojen aikana, työtulosi voivat pienentää saamasi työttömyysetuuden määrää. Kaikki työtulosi voivat vähentää tuen määrää.

Ilmoita työtuntisi ja työpäiväsi Kelaan. Kela saa palkkatiedot tulorekisteristä ja hyödyntää niitä hakemusten käsittelyssä.

Suomen ja ruotsin kielen opiskelu

Suomessa on kaksi virallista kieltä, suomi ja ruotsi. Voit valita niistä toisen kotoutumiskieleksesi. Uuden kotimaan kielen oppiminen kannattaa. Kielitaito helpottaa arjen asioiden hoitamista, syventää ymmärrystä paikallisesta kulttuurista ja yhteisöstä sekä lisää mahdollisuuksia löytää työ.

Useat kansalaisopistot tarjoavat eri tasoisia suomen ja ruotsin kielen kursseja, kuten Kauniaisissa sijaitseva Kansalaisopisto Petra.

Yleinen kielitutkinto (YKI) on aikuisille tarkoitettu kielitutkinto. Tutkinnossa arvioidaan yleiskieltä käytännön tilanteissa. Tarvitset YKI-todistusta Suomen kansalaisuuden hakemiseen sekä usein työn tai opiskelupaikan hakemiseen.

Kauniaisten naapurikunnassa Espoossa suomen kielen keskitason YKI-tutkintoja järjestää Omnia neljä kertaa vuodessa. Voit ilmoittautua YKI-tutkintoon Opintopolku-palvelussa.

Ennen YKI-tutkintoon osallistumista sinun kannattaa käydä valmennuskurssilla.

Kauniaisten naapurikunta Espoo järjestää suomen kielen kielikursseja sinulle, joka hoidat lastasi kotona.

Espoon kaupungin järjestämiin suomen- ja ruotsin kielen kursseille ilmoittaudutaan Kauniaisten kotoutumispalveluiden kautta.

Voit osallistua kielikurssille, mikäli et ole töissä, työnhakijana tai opiskele. Kurssit ovat ilmaisia ja ne on tarkoitettu Suomessa vasta muutamia vuosia asuneille henkilöille.

Opetusta on useamman kerran viikossa, muutama tunti kerrallaan. Kurssien kestot vaihtelevat. Joidenkin kielikurssien ajaksi lapsille on järjestetty omaa mukavaa kerhotoimintaa. 1–5-vuotiaat lapset voivat osallistua kerhoon, jos lapsi ei ole päiväkodissa.

Kielikursseja järjestetään myös Espoon asukaspuistoissa sekä kielen oppimista tukevaa musiikkipainotteista toimintaa. Näille kursseille voit osallistua yhdessä lapsesi kanssa. Kysy näistä lisätietoa Kauniaisten kotoutumispalveluista.

Helsingissä Helsingfors Arbis järjestää ruotsin kielen kielikursseja sinulle, joka hoidat lastasi kotona.

Helsingin järjestämiin ruotsin kielen kursseille ilmoittaudutaan Kauniaisten kotoutumispalveluiden kautta tai ilmonetin kautta.

Voit osallistua kielikurssille, mikäli et ole töissä, työnhakijana tai opiskele. Kurssit ovat ilmaisia ja ne on tarkoitettu Suomessa vasta muutamia vuosia asuneille henkilöille.

Opetusta on muutaman kerran viikossa, muutama tunti kerrallaan. Kielikurssien ajaksi lapsille on järjestetty omaa mukavaa kerhotoimintaa.

Jos olet rekisteröinyt työnhakijaksi, Espoo-Kauniainen työllisyysalue auttaa sinua löytämään kielikursseja.

Jos et osaa lukea tai kirjoittaa latinalaisilla kirjaimilla tai omalla äidinkielelläsi, ja olet työtön, ota yhteyttä Espoo-Kauniainen työllisyysalueeseen.

Omnian luku- ja kirjoitustaidonkoulutuksessa opit lukemaan ja kirjoittamaan suomen kielen kirjaimia sekä suomen kielen alkeita. Kurssilla harjoittelet myös digitaitoja. Omnia tarjoaa työttömille kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille luku- ja kirjoitustaidon koulutusta.

Opintokeskus Visio järjestää yhteistyössä Nicehearts ry:n kanssa Luku- ja kirjoitustaidon kurssi naisille Espoon Yhteisö-talolla.

Luku- ja kirjoitustaitoa voit opiskella myös aikuisten perusopetuksen lukutaitovaiheessa.

Helsingissä toimiva Kuurojen kansanopisto tarjoaa kuuroille viittomakielistä kotoutumiskoulutusta. Koulutus antaa sinulle valmiuksia työllistymiseen ja jatko-opintoihin sekä opastaa elämään suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä.

Oppilaitokset Kauniaisissa

Kansalaisopisto Petra

Kansalaisopisto Petra Kauniaisissa tarjoaa monipuolisia kursseja kaikenikäisille. Kurssivalikoimaan kuuluu muun muassa kieliä, liikuntaa, kuvataidetta, käsitöitä, musiikkia, tietotekniikkaa sekä hyvinvointiin ja kulttuuriin liittyviä opintoja. Tarjolla on sekä aloittelijoille että pidemmälle edenneille sopivia kursseja, joiden tavoitteena on tukea oppimista, harrastamista ja yhdessä tekemistä.

Suomen Raamattuopisto

Raamattuopisto tarjoaa erilaisia maahanmuuttajakoulutuksia, joiden tavoitteena on edistää opiskelijoiden kielitaitoa, kotoutumista, digitaalisia taitoja sekä työnhakuun ja työelämään liittyvää osaamista.

Työväen Akatemia

Työväen Akatemia Kauniaisissa tarjoaa korkeakouluopintoihin valmentavia koulutuksia sekä avoimen yliopiston opintoja. Tarjolla on esimerkiksi oikeustieteen, kauppatieteen, psykologian, kasvatustieteen, kielten ja kirjoittamisen opintoja.

Työ ja yrittäjyys

Työllisyyspalvelut ovat siirtyneet kunnille 1.1.2025. Kauniaisten palvelut järjestää Espoo-Kauniainen työllisyysalue. Toimipisteet sijaitsevat Leppävaaran Sellossa ja Matinkylän Iso Omenassa.