Takaisin ajankohtaisiin
16.9.2019 | Kuntalaisaloite

Jätetty: 16.9.2019
Diaarinumero: 142/10.03.01/2019
Valmistelija: Minna Raatikka, projekti-insinööri
Tila: Yhdyskuntavaliokunnan päätös 3.12.2019 § 133
Päivitetty: 17.3.2020

Teen aloitteen yksityishenkilönä hidaste-esteen saamiseksi Kylpyläntielle lähelle Asemantien ja Kylpyläntien risteystä.

Olemme havainnoineet reilun vuoden aikana, että Kylpyläntiellä ajetaan useasti vaarallisen kovaa vauhtia sekä mäkeä alas kohden Asemantien risteystä, että Asemantieltä käännyttäessä kovaa kiihdyttäen Kylpyläntien mäkeen. Ruuhkaisin aika on arkiaamuisin ja iltapäivisin juuri silloin kun myös koululaisia on eniten liikkeellä. Varsinkin liukkailla (ja talvella pimeillä) keleillä on aiheutunut vaaratilanteita, joissa auto on tullut kovaa kohden Asemantien risteyksen suojatietä, jota on ollut ylittämässä koululaisia aamulla koulumatkalla.

Asemantien jalka- ja pyörätietä kohden keskustaa tultaessa koululaiset tulevat usein myös kovaa vauhtia pyörillään suoraan suojatielle, vaikka pyörätie tekeekin kyseisessä kohdassa pienen mutkan.

Henkilökohtainen toivomukseni sekä meidän omien 3-, 6- ja 8-vuotiaiden lastemme ja naapurimme teini-ikäisten lasten että kaikkien Asemantietä käyttävien koululaisten ja muiden liikkujien puolesta on, että ennen tämän syksyn ja ensi talven liukkaita kelejä ja ennen kuin mitään todella surullista vahinkoa tapahtuu, Kylpyläntielle saataisiin jonkinlainen vauhteja hidastava este. Olen laittanut tämän aloitteen liitteeksi karttakuvan, johon olen ympyröinyt ehdotuksen hidasteen paikasta. Heti hidasteen jälkeen on bussin ”pysäkki” (suoraan pientareelle), mutta käsittääkseni hidasteen ei pitäisi olla bussin pysähtymiselle ongelma. Ohessa myös valokuva paikasta.

Kartta
Kuva