Liikunnan ajankohtaista
Tule ulkoilu-ja kuntosaliystäväksi iäkkäälle
TULE ULKOILU- JA KUNTOSALIYSTÄVÄKSI IÄKKÄÄLLE
Kauniaisten liikuntatoimi ja Ikäinstituutti hakevat ulkoilu-ja kuntosaliystäviä iäkkäille, joiden oma liikkuminen ulkona ei ilman toista henkilöä ole mahdollista. Monet ikääntyvät haluaisivat lähteä useammin ulos kävelylle, ulkoilemaan tai asioimaan lähiympäristöön, mutta tarvitsevat ehkä seuraa, kannustusta ja tukea ulkoiluun. Yhdessä on mukavampi kulkea ja samalla monen ikääntyvän yksinolo katkeaa ja mielikin virkistyy.
Liikuntatoimi järjestää yhteistyössä Ikäinstituutin kanssa syyskuussa koulutuksen vapaaehtoiseksi ulkoilu-ja kuntosaliystäväksi haluaville. Nyt sinäkin voit olla mukana tuottamassa hyvää mieltä.
Vapaaehtoinen ulkoilu-ja kuntosaliystävä rohkaisee ikääntynyttä ulkoilemaan ja tarjoaa ulkoiluapua tarvittaessa. Ulkona kävely on monelle ikäihmiselle paitsi hyötyliikuntaa myös nautinto, joka tarjoaa luontokokemuksia, virkistymistä ja rentoutumista. Ulkona liikkuminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvointiin. Sen avulla voidaan parantaa liikkumisvarmuutta, kehittää lihasvoimaa ja tasapainoa, tukea sairauksien hoitoa sekä torjua yksinäisyyttä ja virkistää mieltä. Ulkoilu-ja kuntosaliystävänä toimiminen ei vaadi erityistaitoja, se on osa arkielämää ja luonteva tapa olla yhdessä. Iäkkäiden ulkoilun tueksi tarvitaan paljon avustajia. Vapaaehtoisen ulkoiluystävän merkitys on suuri, sillä puolelle 75 vuotta täyttäneistä ulkona liikkuminen yksin on hankalaa. Itsenäinen tai avustettu ulkoilu kuuluu laadukkaaseen ikääntymiseen. Ulkona liikkumisen tarve säilyy, vaikka toimintakyky ikääntyessä heikkenee.
Ulkoiluystäväksi voivat ryhtyä vapaaehtoistyöntekijät, vertaisvetäjät, iäkkäiden omaiset, läheiset sekä kaikki jotka ovat halukkaita ulkoilemaan yhdessä iäkkään kanssa.
Vapaaehtoiset ulkoiluystävät voivat mahdollistaa ulos lähtemisen sekä kotona että laitos-ja palveluasunnoissa asuville henkilöille, jotka eivät muuten pääsisi ulos niin usein kuin haluaisivat.
Liikuntatoimen ja Ikäinstituutin syksyllä järjestettävässä ulkoilu-ja kuntosaliystäväkoulutuksessa koulutetaan vapaaehtoisia ulkoilu-ja kuntosaliystäviksi Kauniaisissa asuville iäkkäille. Koulutuksessa annetaan valmiudet ja vinkkejä ulkoilu-ja kuntosaliystävätoimintaan. Kurssi järjestetään Vallmogårdissa to 13.9., to 22.9. ja to 27.9.2011 klo. 10.30 -16.30 (Koulutuksen kesto yhteensä 3x6h). Kurssi on maksuton.
Kouluttajana toimivat Ikäinstituutin ammattitaitoiset kouluttajat.
Kurssi sisältää:
- tietoa liikunnan ja ulkoilun ja kuntosaliharjoittelun hyödyistä ja merkityksestä iäkkäälle
- antaa valmiuksia liikkumisen avustamiseen ja apuvälineiden käytön ohjaamiseen
- antaa käytännön vinkkejä ulkoiluystävätoiminnasta
- tarjoaa vertaistukea ja lisäkoulutusta toimintaan mukaan lähteville
Lisätietoja koulutuksesta ja ilmoittautumiset liikunnanohjaaja Helena Pirvola-Nykänen
puh.050-555 6252 / helena.pirvola-nykanen@kauniainen.fi
(lomalla 18.7.-14.8.2011)
Tule mukaan, ulkoiluystävyys on antoisaa!!



