Sosiaali- ja terveystoimi

Heikelintien päiväkotiheikelintien päiväkoti

Päiväkodissamme lasta tuetaan, ohjataan ja kasvatetaan niin, että hänestä kasvaa itseensä luottava, virheiden tekemistä pelkäämätön, kokeileva yksilö, joka arvostaa itseään ja muita. Yksilö, joka uskaltaa ottaa vastuuta, mutta osaa antaa vastuuta myös muille ja joka päätöksiä tehdessään ottaa huomioon kanssaihmisensä ja päätöksensä vaikutuksen elinympäristöönsä.

Lapsi oppii asioita tekemällä ja kokeilemalla, kaikkia hallussaan olevia mahdollisuuksia ja aisteja hyväksikäyttäen, kyselemällä ja leikkimällä.

 

Vanhempia tuetaan ja autetaan heidän kasvatustyössään. Jatkuva ja avoin keskusteluyhteys vanhempien ja henkilökunnan kesken on hyvä perusta toimivalle yhteistyölle. Perheen ja lapsen toiveet ja tarpeet otetaan huomioon, erityisesti lapsen aloittaessa päiväkodissa.


Tärkeimpiä kasvatusperiaatteitamme ovat ILO, HUUMORI JA LÄMPÖ.

Päiväkodissa toimii 2-4 vuotiaiden lasten ryhmä "Majavat" ja 5-6 -vuotiaiden lasten ryhmä "Oravat". Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisissä lapset ovat 1-5 -vuotiaita. Lisätietoa löytyy klikkaamalla nimiä tai vasemmasta sivuvalikosta.

Lounasruokalista löytyy alla olevasta linkistä:
Lounasruokalista


Yhteystiedot

Osoite:

Pohjoinen Heikelintie 12

02700 Kauniainen


Puhelinnumerot:

Päiväkodin johtaja Pirjo Ehonsalo

(09) 5056 339,

kanslia (09) 5056 339,

lasten tilat (09) 5056 340

keittiö (09) 5056 341, ryhmäperhepäiväkoti (09) 5056437

retki/varapuhelin 050-382 66 73



Poutapilvi web design - P4