Yleiset
5.3.2013
Avustukset vuonna 2013
Kauniaisten kaupunki myöntää vuosittain avustuksia ja apurahoja paikallisten yhdistysten, toimintaryhmien ja yksittäisten hakijoiden toiminnan tukemiseen. Avustusta voi hakea liikunta-, sivistys-, nuoriso- tai sosiaali- ja terveystoimintaa varten.Liikuntalautakunnan avustukset
Urheiluseurat
- Yleisavustusta haetaan lomakkeella, jota saa liikuntatoimistosta, kaupungin kotisivuilta, sekä kaupungintalon neuvonnasta. Hakemukseen liitetään selvitys vuoden 2012 avustusten käytöstä tili- ja toimintakertomuksineen sekä kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma, jäsenluettelo, kauniaislaisten osuus jäsenmäärästä, sukupuolten välinen jakauma (miesten/naisten osuus seuran/yhdistyksen jäsenmäärästä) sekä selvitys toimenpiteistä joilla yhdistys sitoutuu päihteettömään toimintaan.- Kohdeavustusta myönnetään Kauniaisiin rekisteröidyille liikuntayhdistyksille yllättäviin tarpeisiin mm. suurempien tapahtumien järjestämiseen, merkittävien kilpailujen järjestelykustannuksiin. Erityisistä syistä kohdeavustuksia voidaan myöntää myös muihin hyvin perusteltuihin tarpeisiin. Avustusmäärärahojen niukkuuden vuoksi kohdeavustuksiin sovelletaan erityisen tiukkaa linjaa.
Valmennusapurahat
Henkilökohtaisten lajien urheilijoiden valmennusapuraha-hakemukset haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulee ilmetä saavutukset vuonna 2012 kuluvan vuoden harjoitus- ja kilpailuohjelmat, anottavan apurahan suuruus sekä sen käyttötarkoitus.
Lisätietoja antaa liikunnanohjaaja Helena Pirvola-Nykänen p. 050 5556252,
helena.pirvola-nykanen [at] kauniainen.fi
Sivistyslautakunnan avustukset
- Apurahaa voivat hakea Kauniaisissa vakinaisesti asuvat kirjailijat, eri taidealojen taiteilijat tai taiteenopiskelijat. Lautakunnalla on oikeus myöntää taideapuraha kokonaisuudessaan yhdelle henkilölle tai henkilölle, joka ei ole hakenut taideapurahaa.- Avustuksia voivat hakea Kauniaisissa toimivat järjestöt sivistyksellisiin tarkoituksiin. Lautakunnalla on oikeus jakaa määräraha joko yhtenä avustuksena, useampien avustuksen saajien kesken tai myöntää avustus yhdistykselle, joka ei ole hakenut avustusta.
Lisätietoja antaa kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Susanna Tommila, p. 050 3664251, susanna.tommila [at] kauniainen.fi
Nuorisolautakunnan avustukset
VuosiavustusNuorisoyhdistykset voivat hakea vuosiavustusta yhdistyksen sääntömääräiseen ja toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Vuosiavustus myönnetään nuorisoyhdistysten yleisen toiminnan tukemiseen.
Kohdeavustukset
Nuorisoyhdistykset tai vapaat toimintaryhmät voivat hakea kohdeavustusta eli kertaluonteista avustusta yksittäisen tapahtuman toteuttamiseen tai esim. nuorisotutkimuksen suorittamiseen, uusien työmuotojen kokeiluun, matka-avustusta varten tai toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimiseen.
Toiminta-avustus
Toiminta-avustusta voi hakea pienimuotoiseen nuorten omaehtoiseen toimintaan ja paikallisten nuorisoyhdistysten erillisiin pienempiin hankkeisiin tai tapahtumiin.
Lisätietoja antaa kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Susanna Tommila p. 050 3664251, susanna.tommila [at] kauniainen.fi
Sosiaali- ja terveystoimi
Sosiaali- ja terveysalan vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt ja yhteisöt voivat hakea toiminta-avustusta kaupungin toimintaa täydentävää ja tavoitteiden toteutumista tukevaa toimintaa varten. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Kauniaisten kaupungin asukkaisiin. Hakemukseen liitetään selvitys vuoden 2012 avustusten käytöstä tili- ja toimintakertomuksineen sekä kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma.Lisätietoja antaa talouspäällikkö Mikko Löfbacka p. (09) 5056 260 (mikko.lofbacka@kauniainen.fi ) tai hallintoassistentti Janika Kuusisto p. (09) 5056 258 (Janika.kuusisto@kauniainen.fi )
Hakeminen
Hakemuslomakkeita saa kaupungintalon neuvonnasta, Kauniaistentie 10 tai kaupungin kotisivulta, www.kauniainen.fi/lomake.
Hakemukset liitteineen osoitetaan ao. toiminnalle ja toimitetaan os. Kauniaisten kaupunki, kirjaamo, Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen viimeistään 27.3.2013 klo 15.45.
Lomakkeet
Liikunta:Liikunta-avustuslomake (pdf) (83.3 KB)
Sivistystoimi:
Sivistyslautakunnan apurahat ja avustukset (pdf) (78.9 KB)
Nuorisotoimi:
Vuosi-/kohdeavustus nuorisoyhdistykselle tai -ryhmälle (pdf) (21.9 KB)
Nuorisotoimintaan myönnettävien avustusten ohjeet (pdf) (97.5 KB)
Sosiaali- ja terveystoimi:
Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset (pdf) (120.2 KB)
Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisten avustusten myöntämisperiaatteet (pdf) (6.1 KB)


