Rakennuskiellot

Kuntakaavojen eli yleis- ja asemakaavojen laatimisvaiheessa kunta voi määrätä kaava-alueelle rakennuskiellon tai toimenpiderajoituksen. Niiden tarkoituksena on, että kaava-alue pysyy muuttumattomana suunnittelun ajan eikä kaavan toteuttamiselle aiheudu haittaa. Päätös kiellosta tai rajoituksesta voidaan tehdä, kun kaavan laatiminen on tullut vireille. Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus tulevat voimaan, kun niistä on kunnassa asianmukaisesti ilmoitettu.

Asemakaavan laatimisvaiheessa asetettu rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Jos kaavoitus on kesken, kieltoaikaa voidaan kuitenkin pidentää lain asettamin rajoituksin. Kun kaava on hyväksytty, rakennuskielto on kuitenkin aina voimassa siihen asti, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman.

Rakennuskielto astuu siis voimaan, vaikka laatimisvaiheessa ei olisikaan tehty kieltopäätöstä. Jos asemakaavassa on määrätty sitovasta tonttijaosta, on rakennuskielto voimassa kunnes tontti on muodostettu ja rakennuspaikka on tonttina merkitty kiinteistörekisteriin. Jos alue on rakennuskiellossa, rakennuslupaa ei voida myöntää ilman maankäyttö- ja rakennuslain mukaista poikkeusta. Toimenpiderajoitus edellyttää maisematyöluvan hakemista maisemaa muuttavaan rakennustyöhön. Lupa tarvitaan myös puiden kaatamiseen. Vaikutukseltaan vähäisiin toimenpiteisiin lupaa ei tarvita.

Rakentamiskehotukset

Rakentamiskehotusluettelo on nähtävänä maankäyttöyksikössä (huone 206).
Osoite: Kaupungintalo, Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen.